Lupasin kuvia perjantaisista steampunk-iltamista. Niitä tuli taas sen verran, että tein videomuotoisen kuvakoosteen. Muutenkin olen nykyään kovin mieltynyt niihin. Mikäli haluatte kuvanne perinteisemmässä muodossa – ja muutenkin – kehotan piipahtamaan Rhian blogissa. Siellä on myös ihka oikeaa elävää kuvaa jokseenkin hysteerisistä kirjailijoista. Älkää säikähtäkö. Kirjailijat pysyvät kyllä ruudun takana.
Ilta oli hauska ja jatkui Tulenkantajien kirjakaupassa vietetyn parituntisen jälkeen vielä toisaalla, intomielisten kirjallisten keskustelujen parissa. Jossain vaiheessa juttu siirtyi koskemaan kirjallista persoonaani, ja niitä harhaluuloja, joita tämä minun (kenties joidenkin mielestä merkillinen) järjestelyni ihmisissä herättää. Katsonkin nyt asiakseni kommentoida näitä oletuksia julkisesti.
Harhaluulo numero yksi:
”Magdalena Hai ei ole yksi ihminen, vaan salanimen takana toimiva kirjoittajakollektiivi.”
Kuulkaas nyt, kyllä minä olen ihan yksi ihminen. Siis että kaikki tämä lahjakkuus sijaitsee yhdessä, kohtuullisen pienessä paketissa nahkaa ja sisälmyksiä? Onhan sitä hieman vaikea uskoa. Toisinaan ihmettelen itsekin, että miten sitä voikin yksi ihminen olla näin viisas, kaunis ja onnellinen yhtä aikaa. *Huoh* Mutta ei voi mitään, tämä on taakka, joka minun on kannettava.
Harhaluulo numero kaksi:
”Magdalena Hai on oikeasti joku karvainen äijä, ja hänen kuvansa ovat peräisin jostain mallikatalogista.”
Vau. Enpä uskonut, että voisin olla yhtä aikaa näin imarreltu ja öh, hämmentynyt.
Harhaluulo numero kolme:
”Magdalena Hai ei ole oikeasti ihminen, vaan kone.”
Jos totta puhutaan, tämän minä keksin omasta päästäni. Mutta olisihan se hienoa, jos joku niin luulisi. Vaikka se ei ole totta. Btzzt. *error* *reboot*
Olipas siällä mörköä. 🙂
Mörön mörinää ja korppein raakuntaa kuului. Ja siivistä flääh flääh. 🙂
En tiedä mitä sen kukan perverssiydestä kertoo se että meidän kissa yritti syödä sen kun koitimme ottaa asukuvia kotona tapahtuman jälkeen… Noh ilta oli kuitenkin oikein muikea. Lisää tällästä!
Voi kissaparka (vai kukkaparka? 🙂 ). Toivottavasti kukka ei ole myrkyllinen…
Veikkaisin, että Osuuskummalta voi odottaa jatkossakin varsin luovia kirjallisuustapahtumia. 😉
Paino sanalla yritti 😀 eli ei huolta, sekä kissa että kukka voivat hyvin. Pidän siis silmät auki tulevien tapahtumien varalta 😉