Sàra laittoi ystävällisesti minulle isomman version Kerjäläisprinsessan lopullisesta kannesta. Tottahan sillä pitää sitten elvistellä. Se on niin hieno. Todennäköisesti elvistelen sillä vielä niin paljon, että kuva palaa kiinni lukijaraukkojen verkkokalvoihin, eivätkä he enää iltaisin kykene muuta kuin hourimaan Kariston kirjasyksystä. Ja minusta.

Tuo punatukkainen tyttö tuossa keskellä on Gigi, entinen prinsessa, nykyinen roskankerääjä. Hänen oikealla puolellaan on Henry, joka asuu kadulla ja on ammatikseen nokkava. Joku saattaa nyt kysyä, että miksi ihmeessä tuolla lapsella on kädessään pommi, ja mitä nuo mustanpuhuvat tyypit lasten takana tekevät, mutta sitä minä en kerrokaan. Saatte luvan lukea itse. Elokuussa, sitten kun kannet saavat sisäänsä sivuja. Mutta varoitan, se ei tule olemaan mikään iloinen tarina. Ei, kun on kyse ihmissusista. Eikä varsinkaan, kun on kyse Andros Luopiosta. Silloin puhutaan verestä.