Viime vuonna laitoin teille tänne esille tonttuemäntä Tuiskauksen joulukakun ohjeen. Minulla kakku onnistui aivan loistavasti, mutta ainakin yhden lukijan pähkinät olivat kärvähtäneet ohjetta seuratessa! Voih, nolous. Vahingosta viisastuneena en laita tänne täksi jouluksi mitään yliluonnollista reseptiä. Sen sijaan haluaisin jakaa kanssanne oman äitimuorini supersalaisen, erittäin hyshys, ”etsittenkerrokellekään”[1] pipariohjeen. Jos olet pehmeiden, makeiden piparien ystävä, tällä simppelillä taikinalla saat aikaan sata ja rapiat uutta kaveria.

Ainekset:

• 3 dl siirappia
• 2 dl sokeria
• 1 tl neilikkaa, 2 tl kardemummaa, 2 tl kanelia, 1 rkl pomeranssinkuorta TAI (jos olet laiska, niin kuin minä) 2 rkl piparimaustesekoitusta
• 1 rkl soodaa
• 250 g margariinia (voit käyttää myös voita, mutta silloin pipareista tulee kovia!)
• 2 munaa
• noin 750 g / 11-12 dl vehnäjauhoja

Ohje:

Sekoita siirappi, sokeri ja mausteet kattilassa. Kiehauta.

Ota kattila pois levyltä. Lisää sooda ja anna taikinan kuohua rauhassa. Älä vatkaa.

Lisää margariini palasina. Anna sulaa.

Jäähdytä seosta ja lisää munat yksitellen. Sekoita taikinaan jauhot. Taikinan voi leipoa heti tai seuraavana päivänä. Itse yleensä annan taikinan muhia yön yli. En tiedä, onko siitä mitään hyötyä.

Paista  200 asteessa noin 10 minuuttia.

[1] Hups.

Tässä on minun tämänvuotinen taidonnäytteeni. Se on pikkutarkka rekonstruktio Kannikkajärven vaahtokarkkilaisten raatihuoneesta ja kaupungin pääportista. Vaahtokarkkilaiset ovat salaperäinen kansa, joka asuttaa taikamaailman syrjäisimpiä kolkkia[2]. Niistä ei tiedetä kovinkaan paljon, mutta omat tutkimukseni ovat saattaneet minut uskomaan, että ne ovat kaukaista sukua kummituksille. Kuten sanottu, kyseessä on pikkutarkka rekonstruktio heidän kylästään. Kyse ei siis missään nimessä ole siitä, että olisin jotenkin kömpelyyttäni rakentanut raatihuoneen vinoon tai ympännyt joka paikkaan karkkia peittääkseni huonosta suunnittelusta johtuvia ammottavia reikiä katossa. Vaahtokarkkilaisten arkkitehtuuri nyt vain on tuollaista hellyttävän öhöm, rustiikkista.

Tässä todisteena kuva parin viikon takaa Kannikkajärveltä, jossa olin inventoimassa vaahtokarkkilaisten asuinalueita. Ensilumi oli juuri satanut, illan hämärä laskeutui ja kaksi uteliasta asukasta tuli katsomaan, mitä minä oikein siellä heidän raatihuonettaan nuoleskelin tutkiskelin. Huomaatteko? Täysin yksi yhteen. Kyllä minä olen vaan aika velho.

[2] Syystä että muuten joku menisi ja söisi heidät. Peikot nimittäin.