askartelu


Legoukkojen kesäretki, osa 1

Näillä helteillä tuntuu siltä, kuin aivot valuisivat korvasta ulos ja tekisivät lätäkön asfaltille. Sellainen olo saa ihmisen tuntemaan itsensä hieman kiukkuiseksi. Sitä saattaa ärsyyntyä kovasti asioista, joista ei tavallisesti ärsyyntyisi. Sitä saattaa sanoa rumasti pikkuveljelle ja nykäistä pikkusiskon nukelta pään irti. Sitä saattaa maata voimattomana kuin fletkumato olohuoneen matolla. Eikä […]


Paperinukkeja: Esittelyssä merenneito Serafia 2

Lienee taas aika lisätä uusi paperinukke kokoelmiin. Näin uimakauden korvilla onkin sopivaa tutustua oliolajiin, joka on jo vuosituhansia asuttanut ja asuttaa edelleen kaikkia maailman meriä. En mene nyt kryptozoologisiin yksityiskohtiin, sillä vakaa aikomukseni on kirjoittaa kesän aikana raportti näistä kummallisista eväkkäistä, mutta esittelen teille tänään erään lajin edustajan. Seireenit, merenneidot, vetehiset. Rakkaalla […]


Paperinukkeja: Esittelyssä Nereida Tulisiipi

Tapasin Nereida Tulisiiven ensimmäisen kerran eräällä epäonnisella tutkimusretkelläni taikamaailman vähemmän tunnettuihin kolkkiin. Olin taivaltanut suurin vaivoin Kuiskausten nummen läpi ja saavuin Hyytävän meren rannalle puolet matkatavaroistani ja yhden varpaankynnen menettäneenä[1], kun hämmästyksekseni kohtasin noilla karuilla rannoilla tämän nuoren keijun, joka oli saapunut sinne viettämään omien sanojensa mukaan ”hauskaa iltapäivää harppuunakalastuksen […]


Paperinukkeja Touhunurkassa!

Ennen vanhaan joulunaika kesti aina Tuomaanpäivästä (21.12.) Nuutinpäivään (6.1.), eikä sinä aikana ollut tapana tehdä järkeviä töitä. Silloin syötiin, juotiin, maattiin uuninpankolla, pelattiin pelejä ja näperreltiin. Olen aina ollut vankka perinteisen joulun kannattaja ja myös tänä vuonna pidin terrierin lailla periaatteistani kiinni. Nyt kotini näyttää tunkiolta ja takapuoltani kuumottaa yletön […]