Finncon


Järisyttävän kuvallinen Finncon-matkakertomus (Oikeasti. Niitä on tsiljoona.) 3

Kuten ovelimmat ovat jo ehkä aiemmista Kryptozoologisissa tutkimuksissa julkaistuista tiedonannoista päätelleet, Jyväskylässä oli viime viikonloppuna Finncon, Suomen suurin ja kaunein tieteis- ja fantasiakirjallisuuteen ja SF/F-kulttuuriin keskittyvä kolmepäiväinen con-iloittelu. Ja kas, minäkin olin siellä! Edellisessä postauksessa jäimme aiheeseen ”avaruuskanuuna” ja kuinka se tuunataan steampunk… steampinkisti. Katsokaa, taiteilija. Kuinka keskittyneesti hän työskentelee. Eikä […]


Kunniavieras 5

Kirjoitan nyt neljättä kirjaani. Neljättä. Se tuntuu paljolta, kun sen sanoo noin. Minusta tuntuu, että olen sanonut sen ennenkin, ehkä siksi, että minun on vaikea uskoa sitä. Outous johtuu myös siitä, että Gigin ja Henryn tarina on minulle itselleni niin eheä jatkumo, että miellän viimeiset kolme kirjaani yhdeksi tarinaksi, joka on vain […]


Finncon 2013 2

Kolme päivää. Kolme paneelia. Kaksi puheenjohtajuutta. Yksi tehtävä onnettarena. Yksi repeäminen haastattelussa. Yhdet julkkarit, kaksi esikoiskirjailijaa. Yksi pohjaton väsymys. Kaksi nettituttua tuoreine kustannussopimuksineen! Yksi värvätty novellisti. Kustantajaidentiteettiä etsimässä. Noottia höyrypunkista. Unohdettu hiuskiinne ja eilisen tukka. Dinosaurus. Laulavia kääpiöitä. Ghostbusters. Nymfi. Metrin pituisia kummituksia. Predator. Rakkolaastareita. Kissankorvat. Nova-voittajia. Osuuskummariemua. Atoroxin kuudes sija. Silitystä myötäkarvaan. Neuvo […]


Höyrypunkkia ilmassa! 4

Finncon-kuume alkaa saavuttaa eeppiset mittasuhteet. Heti huomenna perjantaina paneloimme Boris Hurtan, Siri Kolun sekä J. S. Meresmaan kanssa oikein urakalla aiheesta suomalainen höyrypunk. Asianmukaiseen tunnelmaan pääsette esimerkiksi lukemalla Kosmoskynän tuoretta steampunk-teemanumeroa tai vierailemalla maan mainiossa Traveler’s Steampunk -blogissa, jossa meikäläinenkin mainitaan. Lisäksi sain eilen kuulla, että paukutan puheenjohtajan vasaraani myös lauantaina 6.7. […]


Kesälaitumille? Pöh! Tulkaa Finnconiin! Joukolla!

(Tai jos Jouko pistää kovasti vastaan, tulkaa autolla. Tai junalla.) Juhannus kokkoineen, taikoineen ja lähteiden pohjalle maagisesti ilmestyvine sulhoineen lähestyy uhkaavaa vauhtia, mikä tarkoittaa sitä, että monet teistä Kryptozoologisten tutkimusten lukijoista karkaavat kesälomille ja jättävät minut tänne yksin peikkojen ja menninkäisten kanssa. Enkä sano tätä seuraavaa kerjätäkseni teiltä sympatiaa, ehei. Sanon sen syyllistääkseni teitä ankarasti siitä, […]