(Haluatko lukea Magdalenan joulu tonttukylä Omenassa ensimmäisen osan? Klikkaa tästä.) … ”Joulupukkia ei ole olemassa?” Voitte kuvitella hämmennykseni, kun istuin siellä, tonttukylä Omenassa, keskellä laumaa punaposkisia, ilomielisiä tonttuja, joista jokaisella oli joulun kunniaksi päässään punainen tonttulakki, jossa kilisi pikkuinen, messinkinen kulkunen. ”Miten niin Joulupukkia ei ole olemassa? Tehän olette tonttuja! […]
10 000 peikkoa riemuissaan hihkuu 10 000 tonttua onnea tihkuu 10 000 keijua heiluttaa sirosti kättä 10 000 menninkäistä mutisee partaansa: ”Jopas! Että!” 10 000 lohikäärmettä ihmettelee: ”Ei oo tällä vertaa, On tarinoitamme luettu jo 10 000 kertaa!” Yksi Magdalena lukijoita kumartaa ja kiittää. Höpötiedettä päässä edelleen riittää.
Eräänä jouluna sain kutsun saapua viettämään aattoiltaa ystävieni kanssa tonttukylä Omenaan. Se oli ujutettu karpalonpunaisessa kirjekuoressa piparipurkkini kannen väliin ja näytti tältä: Emäntätonttu Pimin kielen mukanaan vievät jouluherkut lillivät ajatuksissani, kun etsin sopivaa säiettä valkoisen taloni nurkista. Oikean säikeen löytäminen on maagisen matkustamisen A ja O. Mikäli tarttuu epähuomiossa väärään […]
Hiljattain ilmestyneessä Höpötiede NYT! -lehdessä on artikkeli minusta ja uudesta lemmikistäni Börtistä. Olen aina halunnut kaverikseni vuorenpeikon, mutta minulle sanottiin peikkojen kesyttämisen olevan mahdotonta. Hah! Siitäs saitte, epäilijät! Erityisesti sinä, Martin Takaraivo.
Alla on suppea esitys peikkojen sukupuusta sellaisena kuin se tällä hetkellä tunnetaan. Pitääkseni sukupuun edes jossain määrin ymmärrettävänä kokonaisuutena en ole sisällyttänyt siihen kaikkia tuntemiani peikkoja, vaan ainoastaan ne, joiden lajinmääritys[1] on kohtuullisen luotettavasti tehty. Kuten kaaviosta voi havaita, peikkojen tämän hetkinen sukupuu sisältää kaksi päähaaraa, orcii ja parvoorcii, suurpeikot […]
