Toisin kuin useimmat peikko- tai mörkölajit, puusilmät (Orcus mullooculus) eivät ulkonäöllisesti eroa juurikaan meistä ihmisistä. Niiden olemus muistuttaa ihmistä jopa siinä määrin, että pitkään niiden arveltiin itseasiassa olevan osa homo sapiens -sukua. Ensimmäinen kosketukseni puusilmiin tapahtui jo varhaisella iällä, samotessani pilkkakirveen kokoisena lapsuuteni armaita maisemia, mutta varsinaisen herätyksen otusten olemassaoloon […]
Olen ollut viime aikoina hieman huonovointinen, sillä olen joutunut hoitamaan nuhaista Börttiä. Peikkoflunssa ei onneksi tartu ihmisiin, mutta voitte kuvitella, millaista on kerätä lattioilta 400-kiloisen vuorenpeikon nenäliinoja. Se on ällöttävää. Yksi sellainen täyttää ämpärin, ja jos niitä ei siivoa ajoissa pois, putipojat muuttavat niihin asumaan[1]. Mutta joka tapauksessa, minulla on […]
Hiljattain ilmestyneessä Höpötiede NYT! -lehdessä on artikkeli minusta ja uudesta lemmikistäni Börtistä. Olen aina halunnut kaverikseni vuorenpeikon, mutta minulle sanottiin peikkojen kesyttämisen olevan mahdotonta. Hah! Siitäs saitte, epäilijät! Erityisesti sinä, Martin Takaraivo.
Alla on suppea esitys peikkojen sukupuusta sellaisena kuin se tällä hetkellä tunnetaan. Pitääkseni sukupuun edes jossain määrin ymmärrettävänä kokonaisuutena en ole sisällyttänyt siihen kaikkia tuntemiani peikkoja, vaan ainoastaan ne, joiden lajinmääritys[1] on kohtuullisen luotettavasti tehty. Kuten kaaviosta voi havaita, peikkojen tämän hetkinen sukupuu sisältää kaksi päähaaraa, orcii ja parvoorcii, suurpeikot […]
On perin harmillista, että kaikista taikaolioista juuri peikot liikkuvat maailmojen väliä vapaimmin[1]. Niitä tuntuu olevan kaikkialla. Koska useimmat peikkolajit ovat ainakin jossain määrin pahantahtoisia, on tärkeää tunnistaa ne ja niiden kepposet ajoissa sekä tietää tavat, joilla niistä pääsee tarvittaessa eroon. Seuraavassa kuvailen muutamia yleisimmistä pikkupeikkojen (parvoorcii) lajeista. Ärrinmörrit (Parvoorcus iratus) […]
