Hiljattain ilmestyneessä Höpötiede NYT! -lehdessä on artikkeli minusta ja uudesta lemmikistäni Börtistä. Olen aina halunnut kaverikseni vuorenpeikon, mutta minulle sanottiin peikkojen kesyttämisen olevan mahdotonta. Hah! Siitäs saitte, epäilijät! Erityisesti sinä, Martin Takaraivo.
Mesikorvalla oli tylsää. Oli keskikesä, eikä mitään tekemistä. Sammankonpoikaset oli vedetty kudusta aikoja sitten ja nyt ne jo polskivat ympäriinsä alkujaloillaan. Perhoset vasta harkitsivat koteloitumista ja sudenkorennon toukat mulkoilivat häijysti lumpeiden alta, kun keiju yritti maanitella niitä luovuttamaan liian pieneksi käyneet päällystakkinsa. Tavallisesti tähän aikaan vuodesta Mesikorva olisi maannut tyytyväisenä […]
Kerran kekrin aikaan pikkunoita Nillisilmä havaitsi herätessään, että hänellä oli hallussaan ihka oikea taikasauva. Tämä ei suinkaan ollut tavanomainen asioiden tila pikkunoitien keskuudessa, sillä aivan niin kuin ihmisäidit eivät anna lastensa leikkiä saksilla tai terävillä puikoilla, myöskään noitaäidit eivät halua pikkunoitien juoksevan ympäriinsä ladattujen taikasauvojen kanssa. Mutta nyt oli kekri, […]
Taikamaailmassa on tiettyjä paikkoja, joihin nälkiintynyt vuorenpeikkokaan ei menisi. Niitä ei ole monta, ymmärrättehän, sillä nälkiintyneet vuorenpeikot ovat sikäli harvinaisia, etten sanoisi olemattomia otuksia, ettei yksikään vuorenpeikko yleensä antaisi yhdentekevien pikkuasioiden, kuten vuoren tai kaksipäisen lohikäärmeen, estää sitä saamasta maaruaan täyteen. Mutta mikäli vuorenpeikon jahtaama herkullisen näköinen kaniini tai kummituksenpoikanen […]
”Miksi minun piti syntyä järvikeijuksi!” voihkaisi Mesikorva ja tunki kätensä sammakonkutuun. ”Miksei vaikka kuukeijuksi? Ne peijakkaat eivät muuta teekään kuin soittavat luuttua ja syövät mustikoita.” Aamunkaste oli tottunut Mesikorvan möykkäämiseen, joka toistui joka kevät kuten kuteminenkin. Keijutyttö nappasi tukevan otteen yhden nuijapään pyrstöstä ja veti kunnes se irtosi kudusta päästäen vienon […]
