*Te luettön parhaillaan uusintaa. Aiempi versio tästä artikkelista ja sen luonnos nimittäinkin katosivat bittiavaruuteen. Että tattista vaan Wordpress. T: Atk-peikot*
Lähdin sitten Isopeikon vihjeen perusteella etsimään Börttiä vuorelta, jolla se oli syntynyt, ja joka sittemmin oli kuuleman mukaan soraksi kaivettu. Tottahan se oli. Kun saavuin Börtin kotivuorelle, huomasin, että sitä oli kaivettu ihan joka puolelta ja sen vierelle oli kasvanut ihmisten kaupunki. Miten kummallinen näky! Mutta vaikka etsin koko vuoren läpi ja laskeuduin jopa kaivoskuilua pitkin vuoren sisuksiin asti, en löytänyt sieltä Börttiä. Se oli varmaankin kyllästynyt odottamaan minua ja lähtenyt sieltä haahuilemaan jonnekin.
Olin tullut kuitenkin niin pitkälle, että en halunnut enää luovuttaa. Aloin kysellä lähiseudun otuksilta, olivatko ne nähneet vuorenpeikkoa. Lähteen ukkoa piti hieman herätellä, sillä se oli ottanut niin pitkät nokkaunet, että oli melkein muuttunut kiveksi. Se ei tiennyt mitään maailman menosta.
Räystäällä roikkuvat riihitontutkaan eivät olleet Börttiä nähneet.
Tämä mullikka oli sitä mieltä, että läheltä oli kulkenut vuorenpeikko paria päivää aiemmin, mutta sitten se arveli, että saattoi se olla myös joku MUU-uu.
Tältä tyypiltä en edes kysynyt.
Minusta alkoi vähitellen tuntua siltä, että taistelin tuulimyllyjä vastaan. Se johtui siitä, että taistelin. (Älkää kysykö miksi. Jotkut asiat ovat sellaisia, että ne on tehtävä.)
Aloin luopua toivosta löytää ikinä vuorenpeikkoni Börtin. Kunnes… Sain käsiini tämän kuvan!
Sen oli ottanut eräs satunnainen matkailija – eikä missään tapauksessa merirosvo – Amos Perttelinpoika Hyttinen kaukana pohjoisessa, aina Jäämeren rannalla. Hän oli edellisen viikon keskiviikkona kello 11 aamupäivällä törmännyt tällaiseen kummalliseen kulkijaan. Börtin vienosti vihertävä naama oli herättänyt Amoksen huomion siinä määrin, että hän oli päättänyt ikuistaa sen. Lähdin siltä seisomalta jälkeä seuraamaan.
Matkustin tietenkin ilmalaivalla. Se on järkevin tapa matkustaa pitkiä välimatkoja, ja pohjoisen Skandinavian alueella on useita toimeliaita ilmamerirosvoja kauppalaivoja, joiden kyydissä pääsee yhteen jos toiseenkin paikkaan. Tämä kuva on otettu ilmalaiva Pyhän Jysäyksen alemman kannen näköalatasanteelta. Jos en väärin muista, olemme tuossa parhaillaan Tromssan yläpuolella.
Laskeuduttuamme palkkasin itselleni menninkäisoppaan ja jatkoimme matkaa muuleilla. Olin niin innoissani, että olin jo näkevinäni Börtin vakaan hahmon erään vuoren laella. Mutta äh, se olikin vain sääasema.
Tässä alemmassa kuvassa olemme jo hyvin lähellä määränpäätämme. Tuon vuoren takana on se paikka, jossa satunnainen (ja omien sanojensa mukaan täysin viaton) matkailija Amos Hyttinen näki minun Börttini.
Mutta voi. Kun vihdoin saavuin paikalle, jossa Amos Hyttinen kertoi Börtin nähneensä, löysin ainoastaan kylmenneen nuotion jäänteet. Sekä yhden haaksirikkoutuneen laivan miehistön, joka vannoi pieksevänsä pilaantuneella turskalla erään satunnaisen matkailijan, joka oli lähtenyt livohkaan heidän arvotavaroidensa kanssa. Kunhan vain saavat hänet kiinni. Että terveisiä vaan Jäämeren rannalta, Amos Perttelinpoika Hyttinen. Luovutin kylmästä väräjäville haaksirikkoutuneille muutamia vilttejä, säilykemuonaa ja muulin, jotta he pääsivät ehjin nahoin takaisin ihmisten ilmoille.
Mutta missä on minun Börttini? Onko hän vallan eksynyt? Onko hän jossain yksinänsä, kylmissään ja peloissaan? Voi pientä vuorenpeikkoparkaa.
