On erppaa!
Kun äiti niin pienestä herppaa!
Nurkkaan mut häätää,
kun mä pidän vähän ääntä
kattilankansilla.

On epäreilua!
Kun isommat saa yötä myöten heilua
ja mut vaan pannaan nukkumaan!
Enkä saa edes unta,
kun mörköjen valtakunta
on sänkyni alla.

On epistä!
Kun kaveri antaa mun veljelle kepistä
ja mua siitä syytetään!
Pikkuveli vaan parkuu
ja mä juoksen karkuun
niin että silmissä vilisee.

On epäreilua!
Ettei vahakynätaiteilua
saa käytävän seinään tehdä!
Eikä pääkallotatskaa
tai mitään hyvää jutskaa
saa eskariin viedä.

On erppaa! Erppaa! Erppaa!
Koko elämä on epistä
kun on seitsemänvee.
Ja äiti vain myhäilee.
”Niin iso ja niin pieni.
Niin taitava ja tohelo.
Niin viisas ja niin kohelo.”

ERPPAA! Huutaa Seitsemänvee.

Tämä runo on omistettu eräälle seitsemänvuotiaalle erppapeikolle.