Minä kuulkaa rakastan ihmissusia. Ne ovat ihania. Niissä yhdistyy kaikkien hirviöiden parhaat puolet yhdessä karvaisessa, hopeaa pelkäävässä, kuuta karjuvassa hunk-a-doodle-paketissa. Pidän niistä nimenomaan hirviöinä. Silloin, kun ne eivät ole kunnolla ihmisiä eivätkä petoja, vaan jotain siltä väliltä. Ihmissusissa on sellaista raakuutta, joka värähdyttelee suloisia kieliä minun mielikuvituksessani. Yksi lempisarjojani nuorena oli She-Wolf of London. Jälleen yksi kohtalokas nainen, joka on muokannut olemassaolollaan minun mimosanherkkää teinipsyykeäni. *peikot, lopettakaa nauraminen*
Gigi ja Henry -sarjan kaikki oleelliset hahmot ovat jollain tavalla viallisia ja ihmissudet ovat viallisimpia kaikista. Olen joutunut pohtimaan niitä paljon tässä sarjan edetessä. Oikeastaan jo Kerjäläisprinsessaa kirjoittaessani, mutta varsinkin Susikuningattaressa, kun Kerjäläisprinsessassa lyhyesti esiintynyt Rufus ”Tuhmis” Mussovits palaa kuvioihin. Kuinka kirjoittaa tarinaa, jossa hyvikset käyttäytyvät kuin pahikset ja pahikset… Niin.
Mutta ihmissudet ovat muutenkin ongelmallisia. Niiden fysiikka tuottaa minulle toisinaan päänvaivaa. Vaikka en ole maailman taitavin piirtäjä[1], puran sanallista ahdistustani toisinaan kuvalliseen ilmaisuun. Lisäksi haluan jossain vaiheessa tehdä Mussovits-paperinuken Gigin rinnalle! Tässä muutamia piirroksia, joista Facebook-sivuni tykkääjät ovat jo joutuneet kärsimään saaneet nauttia. Köh.
Varhainen yritelmä, joka syntyi lähinnä sen takia, että halusin kokeilla lahjaksi saamani piirtotabletin toimintaa. Lopputulos: Kummallinen kyykkyhyypiö. Aivan liian koiramainen. Luovasti väistetty kikkeliongelma[2].
…joskin se toimii vain strippimuodossa.
Kokeilin hiilellä piirtämistä pitkästä aikaa. Hiilellä saa yleensä hienosti korostettua ihmis- tai ihmissusikehon lihaksia yms.
Tässä korostui ehkä enemmän se ynnä muu. Piti tulla Mussovits, mutta tulikin Phyllis, se kaukainen serkku, jonka kaikki kiertävät kaukaa sukutapaamisissa.
Piirustustabletilla onnistuin kuitenkin tekemään ystäväkirjaa varten tämän muotokuvan Mussovitsista. Hukkaparka sai komeat kalapuikkoviikset, mutta oikeastaan pidän tuosta hiljaisesta synkkyydestä, joka Mussusta huokuu. Eläimellisyys on myös kohdillaan.
Ehkäpä tuo onkin kuva Mussovitsin myöhemmiltä vuosilta. Jotain vähän nuorekkaampaa kaipailin paperinukke-Mussovitsiin. Vihdoin pari päivää sitten innostuin taas ajatuksesta.
Tuossahan on jo ideaa. Ay caramba!
Piti sitten kokeilla vielä tabletilla, miltä piirros näyttäisi väritettynä.
Njoo. Lisää harjoitusta, my dearest Elisabeth. Täytyy kyllä sanoa, että tykkään siitä, miten tabletilla saa tehtyä varjostuksia, korostuksia ja erilaisia pintoja. En ole Michelangelo, mutta minulla on hauskaa.
Onneksi on olemassa taiteilija, jonka mielikuvituksessa asustelee melkein täsmälleen samanlaisia karvanaamoja kuin omassani. Nämä kaksi Aaron Simsin ihmissusikuvaa uiskentelevat esiin aina, kun kuvahakuun näppäilee sanan werewolf.
Aaron Sims. Lähde: http://www.designyourway.net/blog/inspiration/digital-art/aaron-sims-character-and-production-design/
Aaron Sims. Lähde: http://www.designyourway.net/blog/inspiration/digital-art/aaron-sims-character-and-production-design/
Neroutta. Näissä kuvissa yhdistyy juuri se vaara ja sekasikiömäisyys, jota omiin ihmissusiini haluan. Ei mitään hauveleita, ei todellakaan. Grraurr.
[1] Ms. Elisabeth Bennetin sanoin: ”My fingers,” said Elizabeth, ”do not move over this instrument in the masterly manner which I see so many women’s do. They have not the same force or rapidity, and do not produce the same expression. But then I have always supposed it to be my own fault- because I would not take the trouble of practising…” Vapaa suomennos: Olen laiskapylly ja käytän aivan liian paljon aikaa somessa hillumiseen sen sijaan, että tekisin jotain kehittävää.
[2] Ihmissusia kuvatessa syntyy kaksi ongelmaa: Kun ihmissudesta piirtää kuvan, mitä tapahtuu sen genitaaleille? Ihmissusi on hirviömäisessä muodossaankin usein melko ihmismäinen. Roikkuvatko niiden kulkuset kaiken kansan nähtävillä? Kääk. Noloa! Kirjailijana suurin ongelmani sivuaa tätä: Kun ne muuttuvat ihmismuodosta susimuotoon, mitä tapahtuu vaatteille? Repeävätkö ne? Vai riisuuko ja viikkaako ihmissusi ne siististi tuolille ennen muutostaan? Entä, kun muutos tapahtuu toiseen suuntaan? Kesken kiivaimpia käänteitä kirjailijalla on yhtäkkiä käsissään (kuvainnollisesti) suuri, karvainen nakupelle.
Näin tämän yksi päivä, ja heti ajattelin sinua: https://www.facebook.com/photo.php?fbid=662555080477345&set=a.407080136024842.94492.374539549278901&type=1&relevant_count=1
Ooh, nuo korvikset olisivat ihanat! 🙂
Nauroin tälle postaukselle niin, että melkein pyllähdin lattiatasoon. (En siis kuvillesi, vaan sanoillesi. Kikkeliongelma. Kaksisuuntaiset vaateprobleemit.) Hmm. Koiramaisella sudellahan voisi olla nahkapanta, josta saisi nahkahousut tarvittaessa. Sellainen survival kit -tyylinen ratkaisu. Mutta ei noille ärjyville monstereille voi kyllä vaippapantaa laittaa.
Nuo Aaron Simsin piirustukset… Lääh. Kunpa minäkin. Osaisin.
Vaippapanta… *huoh* Mieluummin karvaisia nakupellejä. 😀 Vaateasia on oikeasti mielenkiintoinen. Ihmissusien mukana tarinaan periaatteessa saisi ympättyä monenlaisia äärimmäisiä tunneilmastoja. Erotiikka on ihmissusien kanssa tyypillisin, mutta voihan alastomuus olla äärimmäisen nöyryyttävääkin. Esim. Kerjäläisprinsessassa, saavuttaessa salakuljettajien saarelle Mussovits makaa laivan ruumassa hakattuna ja alasti. Sellaisena hänet myös viedään tyrmiin. Jos Kerjäläisprinsessa olisi ollut aikuisten kirja, olisin todennäköisesti heruttanut tästä asetelmasta lisää. Samoin siitä, miten Mussovits loppujen lopuksi sai päälleen vaatekerran, joka oli hänelle liian pieni ja kuulunut aiemmin sotilaalle. Koska kirjan piti sopia myös nuorille lukijoille, häivytin nämä asiat taka-alalle.
Aaron Sims ja ylipäätään kaikki taiteilijat, jotka osaavat tehdä tuon tasoisia kuvia. Lääh, todellakin. Jumaloin.
Kirjoitathan joskus Kerjäläisprinsessasta K-18-version? Joohan? Jooko? *puppy eyes*
Jos sijoittaisi ihmissusitarinan kauas tulevaisuuteen, voisi kehitellä jonkin hienon teknisen systeemin, jolla vaateongelma ratkeaisi.
Kuumottaisi kyllä. 😀
Tulevaisuudessa on ne Adidaksen nappiverkkarit. 😉
*Werepuppy eyes…?* Jaiks!
Olenpas lukenut sarjakuvan, jossa ihmissusi lopputaistelun aikana joutui muuttumaan ihmiseksi, eikä vaatteita ollut mailla halmeilla. Siinä sitten seurasin, kuinka piirtäjä onnistui taktisilla asennoilla ja randomien lentävien objektien avulla peittämään kriittiset paikat.
Joskus se onnistuukin varjojen yms. avulla loistavasti, joskus taiteillaan komiikan ja ilmiselvän rajalla. ”Kas, mistäs tuo klarinetti kuvaan ilmestyi?” 🙂
Terve vaan täältä lumisesta Kokkolasta! Olipa kyllä mielenkiintoinen pohdinta ja upeita kuvia!
Kohtaan 1 sanoisin, että et varmasti ole ainoa. Somessa hilluminen on helpompaa kuin luovan ajatustyön pakertaminen. On ilahduttavaa käydä katsomassa tiettyjä foorumeita aina silloin tällöin, kun aloittelevat kirjoittajat ja jopa kokeneemmatkin aikovat tulla ”oikeiksi kirjailijoiksi” – kirjoittamalla keskustelupalstoille 😉
Kohtaan 2: arvaapa, miksi en ole koskaan sekaantunut ihmissusiin 😀
Minulla on kuitenkin ehdotus, joka perustuu siihen, miten itse lähestyisin ihmisusiasiaa, mikäli jostain syystä todella joutuisin niihin puuttumaan.
Jos ajatellaan ihmissuden olevan jonkinlainen kombinaatio ihmisestä ja sudesta, ei mielestäni ole tarpeen erottaa ihmispuolta susipuolesta jne. Olen viime aikoina väkisinkin kiinnittänyt huomiota siihen, miten kova tarve ihmisillä on aina inhimillistää kaikki alieneita myöten. Annetaan siis sen ihmissuden olla se ihmissusi.
Ratkaisisin itse ongelman jättämällä sudelle vaatteet päälle. Mutta ei ihmisvaatteita, vaan vaatteet, jotka vain muistuttaisivat ihmisvaatteita (takki, paita, housut etc.) mutta olisivat suden ”materiaa”. Eli tavallaan eläimen karvapeite mukautuisi niihin ihmisvaatteisiin, jotka hänellä on yllään ja muistuttaisi niitä myös ns. peittokyvyltään. Tällöin myös genitaalit jäisivät katseilta piiloon 🙂
Toivottavasti sait tuosta edes jotain ideaa ongelman ratkaisuun 🙂
Kukin tavallaan, itse olen aina nauttinut ihmissusiin sekaantumisesta. Eiku! 😮
Samaa mieltä siitä, että ihmissuden ihmis- ja susipuolta ei tarvitse erottaa. Sehän onkin omien ihmissusieni idea, ne eivät ole koskaan ihmisiä eivätkä eläimiä (susi on vain sana), vaan ihan oma yliluonnollinen olioluokkansa.
En oikeasti usko, että kikkeliongelman ratkaisuun on mitään kikkapoota. Meidän täytyy vain hyväksyä, että ihmissudet ovat sellaisia hirviöitä, jonka esiintymiseen liittyy aina nakuilua. Tietyn tyyppisissä tarinoissa sekin voi olla enemmän mahdollisuus kuin uhka. 😀
Hetkinen… lumisesta? Jossain on lunta?! Täällä lounaisrannikolla kaivetaan suunnilleen bikineitä kaapista!
Hahaa 🙂 Hyvä, että joku nauttii ihmissusiin sekaantumisesta!
Joo, Kokkolassa satoi yön aikana ihan kivasti lunta ja nyt vesisade vei enimmät mennessään. Seuraavaa kuuroa odotellessa.
By the way muuten, sen takia juuri pidänkin sinun ihmissusistasi, että ne ovat oma lajinsa, eivätkä edusta sitä kliseetyyppiä, johon olen itse tottunut 90-luvun tv-sarjojen yms. myötä, joissa perusoletuksena on, että fyysinen muutos tapahtuu ihmismuodon ja susimuodon välillä. Ehkä tuota vastakkainasettelua voisi hyödyntää jossakin tulevaisuuden kirjallisessa tuotoksessa tyyliin ihmissusi kohtaa ”ihmissuden” 🙂