Minulla on tapana tehdä joka joulu jonkinlainen erityisprojekti, jolla huvitan itseäni ja kanssaihmisiäni sen sijaan, että käyttäisin joulunalusajan johonkin tarpeettomaan hössötykseen, kuten siivoamiseen. Toissa vuonna ilahdutin teitäkin silloisella Jouluprojektillani, Pipar-Dûrilla. Viimevuotinen jouluproggis oli olla hyvin kaukana poissa.

Tänä vuonna olen kuitenkin maisemissa. Kuusi on koristeltu, lahjat pakattu, kinkku jo kertaalleen syöty, eli mitäs sitä sitten tekisi? Muutama päivä sitten vihdoin keksin, mitä halusin tehdä: Ankh-Morporkin Näkymättömän yliopiston kirjaston ja taiteiden tornin – piparista!

Muutamia tunnelmakuvia:

Kirjoja sokerimassasta. Näitä oli aivan älyttömän hauska askarrella. Tulevat myös tarpeeseen, peikot kun ovat pysyvästi kirjojen ahmimisiässä.

Projekti etenee. Olisin halunnut kokeilla kaarevien piparin palasten tekemistä, mutta taikinani osoittautui siihen liian muhkeaksi. Ainoastaan kirjaston kupoli minun onnistui kaareuttaa, kun asetin ”hämähäkin” leipomisen jälkeen jäähtymään sopivan malliseen kulhoon.

Hieman tämän ylläolevan kuvan ottamisen jälkeen taiteiden torni romahti. Eiii! Senhän piti pysyä pystyssä pelkän taikuuden ansiosta!

No worries. Sulalla suklaalla korjaamme sen. Tämän vastoinkäymisen myötä koin henkilökohtaisen valaistuksen. Oletetaan, että rakenteilla on pilvenpiirtäjä. Minä olen ensinnäkin täysin oikea tyyppi ideoimaan aivan uudenlaista pilvenpiirtäjää. Olen oikea tyyppi innostamaan ihmisiä ajattelemaan, että pilvenpiirtäjät yleisesti ovat ihan mahtis juttu. Voin olla mukana myös suunnitteluprosessissa, ymmärrän kokonaisuuksien päälle. Te ette halua minua kuitenkaan mukaan siinä vaiheessa, kun pilvenpiirtäjää oikeasti rakennetaan. Olen siihen aivan liian suurpiirteinen ja pilvenpiirtäjän rakentaminen on tarkkaa hommaa.

Mutta sitten taas, kun pilvenpiirtäjä on tulessa, sitä kohti ammutaan raketteja, te olette kymmenennessä kerroksessa, teillä on jalka poikki ja taskussa pätkä narua, hakaneula ja kuva pienestä tytöstä koiranpennun kanssa ja tarvitsette todella pahasti jonkun korjaamaan tilanne MacGyver-tyyliin, kutsukaa minut paikalle, olen teidän heroiininne. I’m the man, tai paremminkin: Olen se täti, joka hoitaa homman ja pelastaa päivän. Lippuja liehutetaan, rakennetaan patsaita kuvaamaan minun jalomuotoisia piirteitäni. Sulasta suklaasta tietenkin, vähän huonosti.

Eh bien. Saanko esitellä, Piparkh-Morporkin Näkymättömän yliopiston maaginen kirjasto ja taiteiden torni.

Jälkeenpäin tietenkin tuli mieleen sekin, että olisi pitänyt ostaa punaista ja mustaa sokerimassaa ja tehdä katolle häijyn näköinen Valkoparta Karjupukki. Meh. Kuten tavallista, tomutamme tomusokerilunta epätäydellisyyksien päälle ja leikimme, että niitä ei ole olemassa.

Melko viime tippaan meni. Tänään menen leffaan katsomaan uutta Star Warsia ja huomenna laskeudumme perinteiseen jouluun. Meillä se tarkoittaa mm. sitä jokajouluista kiusallista hetkeä, kun laulaessamme joululauluja ’Joulupuu on rakennettu’ päättyy vaivautuneeseen hiljaisuuteen. Kaikki perheenjäsenet, mummo mukaan lukien, nimittäin muistavat laulusta vain sen kouluaikojen pilaversion. Sen, jossa Joulupukki roikkuu kuusen oksilla ja kuusen pienet kynttiläiset käristävät pukkia… Ja joka joulu joku siihen loihe lausumaan, että ensi jouluna printataan kyllä oikeat sanat paperille. Mutta kukaan ei koskaan tee sitä. Se on sentään perinne.

Kolmepäiväisen vääntämisen, leipomisen ja vatkaamisen jälkeen tuloksena oli paitsi hyvä mieli, myös jännetupintulehdus. Ehkä teen tästäkin perinteen. Hyvää joulua!

Päivän biisi.