Tämä on oikeastaan aika nolo juttu. Minähän kerroin silloin juhannuksen alla siitä, että Börtti karkasi. No niin. Asiahan on nyt niin, että vuorenpeikot ovat kohtuullisen vaarallisia otuksia. Ensinnäkin ne ovat hirmuisen suuria. Niillä on isot, kivenmurikoita muistuttavat hampaat ja nyrkit, joilla saa keskikokoisen henkilöauton nuijittua hetkessä rusinaksi[1]. Ja vaikka Börtti onkin luonteeltaan poikkeuksellisen lempeä ja melkein sisäsiisti, minun on myönnettävä, että se on, sanalla sanoen – edelleen – hukassa.
Älkää nyt kehittäkö itsellenne paniikkikohtausta, asia on hyvässä hoidossa ja viranomaiset tekevät kaikkensa, että… Äh. Ketä minä huijaan? Tämä on täysi katastrofi! Se vuorenpeikko ON LÖYDETTÄVÄ! Niin pian kuin mahdollista! Auttakee ihmiset!
Siispä koittaa… TÄT-TÄ-RÄT-TÄÄ!
KIRJA-ARVONTA!
Säännöt:
Kertokaa joko tämän postauksen kommenttilaatikkoon tai Facebook-sivuilleni ilmestyvässä päivityksessä, mistä voisi löytää karkuun lähteneen vuorenpeikon. Börtin löytymiseen johtava tai muuten vain mielikuvituksellisin vihje palkitaan uuden uutukaisella kappaleella Kerjäläisprinsessaa. Mutta koska tiedottaminen on katastrofitilanteissa a ja o, mikäli jaatte tietoa tilanteesta (ja arvonnasta) eteenpäin blogeissa, Twitterissä tai Facebookissa, saatte arvan myös erilliseen arvontahattuun. Voittaja-arvan haltija saa valita, ottaako palkkiokseen mieluummin Kerjäläisprinsessan vai Mörkö Möö ja Mikko Pöön. Facebook-sivuillani tapahtuva tykkääminen otetaan suoraan huomioon, mutta muista jakotoimenpiteistänne joudutte erikseen ilmoittamaan minulle (esim. tänne kommenttiboksiin), jotta tiedän sisällyttää teidät arvontaan. (HUOMIO! Ilmoittakaa kommenttiboksiin myös, jos jaatte etsintäkuulutuksen tämän postauksen alla olevalla Facebook-napilla! Siitä ei nimittäin tule minulle muuta tietoa kuin se, mikä näkyy julkisestikin, eli klikkausten määrä. Pahoittelen sekavuutta.)
Toisin sanoen lahjon teitä kahdella kirjalla (osallistua voi kumpaankin tai vain toiseen):
1) Börtin löytymiseen johtavasta/muuten vain ihan tykkivihjeestä yksi kappale Kerjäläisprinsessaa
2) tiedonannon jakamiseen osallistuneiden kesken suoritetaan lisäarvonta, jossa palkintona yksi kappale joko Kerjäläisprinsessaa tai Mörkö Möö ja Mikko Pöötä, voittajan toiveen mukaan.
Osallistumisaikaa on kaksi viikkoa, eli 11.9. asti.
Ja sitten se etsintäkuulutus:
KADONNUT: Vuorenpeikko, pituus n. 2 m, paino n. 250 kg. Vihreä. Kadotessaan peikolla oli päällä musta lannevaate, kokoa XXXL ja kengät, kokoa kanootti. Tottelee nimeä Börtti. Tai sitten ei. Saattaa haukata tavattaessa.
[1] En ota Börttiä muuten enää ikinä kauppareissulle mukaan.
Kyllä se siellä Italiassa todennäköisesti on, sen verran on ollut maanjäristyksiä tänä kesänä, että syyttävä sormi osoittaa kohti saapasmaahan karannutta Börttiä!
Pudasjärven Saparon savustamolla oli kuulemma joku käynyt ahmimassa kokonaisen palvatun villisian. Oisiko ollut Börtti asialla?
Bongattu Bölessä vetämässä veturia raiteiltaan.
Peikko miettii, missä vuorenpeikko on piilossa ja se tulee ajatelleeksi vuorta, mutta sieltä on varmaan jo katsottu, joten ei se siellä ole. Seuraavaksi vuorenpeikko voi olla kellarissa, mutta siellä on jo Mörkö Möö, joten ei se ole sielläkään. Missä sitten? Sängyn alla, peikko miettii ja menee tarkistamaan.
Sängyn alla asuu söpö villakoira, joka puree peikkoa nenästä niin että peikolta pääsee nauru, joka rupeaa leikkimään villakoiran kanssa. Peikkokin rupeaa ja kysyy missä vuorenpeikko on karussa. Koira sanoo, että se ei tiedä mutta arvaa sen menneen sinne, mistä se on alun perin kotoisin. Se on peikosta hyvä ajatus ja se menee kysymään Madgalenalta mistä Börtti on tullut sen luokse. Magdalena on kuitenkin luvannut olla paljastamatta Bortin henkilöä koskevia tietoja ja laittaa kyselykopin oven kiinni niin että peikko jää ulkopuolelle.
Peikko ei anna periksi, vaan lähtee etsimään kivikkoja ja kallioloukkoja. Se löytääkin ne kaikki, mutta Börtti ei ole niissä missään. Peikkoa käy jo vähän harmittamaan ja se pistää pienen pussillisen herneitä nenäänsä. Herneet käyvät aivastuttamaan peikkoa ja se aivastaa kallion kuvetta vasten kaikki herneet nenästään. Herneistä tulee kallioon oven kuva. Peikko avaa sen.
Kalliossa on portaat, jotka laskevat alas syvälle maan juuriin saakka. Peikko laskeutuu yhdessä portaiden kanssa. Matkalla on suuria tiloja, joissa kellii ja köllii lohikäärmeitä. Ne mutustelevat kalliota ja virnistelevät peikolle. Yksi pieni koettaa pelotella sitä hönkäisemällä pitkän lieskan peikkoa kohti, mutta peikko tarttuu lieskaan ja nykäisee sen toisessa päässä olevan lohikäärmeen nurin niin että niitä molempia rupeaa naurattamaan.
Lopulta maan juuri tulee vastaan ja siellä istuu muhku kivipeikko, sellainen suuri ja jöllikäs. Se pitelee kädessään pientä siroa sulkaa ja kirjoittaa haikurunoja vihreällä musteella, joka on puristettu suoraan kalliosta. Peikko kysyy siltä, tietääkö se missä Börtti on ja se sanoo että se tietää. Peikko odottaa että se kertoisi, mutta se vaan kirjoittaa runojaan. Kuluu monta viikkoa ja kuukautta, vaikka niitä ei lasketa, ja sitten kivipeikko laskee runopaaden nojaamaan seinää vasten ja lähtee kävelylle.
Runopaadessa lukee ”ihmisen kulku / kivistystä kivien / katosi vuori”. Peikko näkee sanat ja miettii niiden kertomia tarinoita. Se ottaa paaden kainaloonsa ja lähtee kapuamaan portaita ylöspäin. Koko matkan se miettii ja rapsuttelee paaden vihreistä kirjaimista ajatuksia ja mielikuvia itselleen. Lopulta se tietää mitä Magdalenalle pitää kertoa. Se kirjoittaa sen tähän, että Magdalena voi mennä kysymään Börtiltä haluaako se tulla vielä hänen luokseen.
Se menee näin: Börtille tuli ikävä kotia. Sen oli kyllä hyvä, mutta se kaipasi kallioita ja koko vuorta ja kaikkia niitä ajatuksia joita vuorenpeikot olivat piilottaneet vuoren seinämiin. Sen kaikki vanhat esi-isät ja äiditkin olivat jo muuttuneet kiviksi ja tulleet osaksi vuorta ja Börtti halusi nähdä ne kaikki. Niin se karkasi ja meni oman vuorensa luo, mutta ei siellä enää ollut mitään vuorta. Se oli avattu ja siitä oli tehty sepeliä ja se sepeli oli laitettu tienpinnan alle että vesi saa virrata sieltä pois. Börtti tuli vähän surulliseksi ja se avasi sen tien ja kaivoi itselleen kolon sinne sepelin sekaan. Se käpertyi siihen koloon, laski tien takaisin paikalleen ja keräsi emojensa palasia syliinsä. Siellä se on maannut hiljaa kivettyneenä. Peikko luulee että se voi kyllä palata, jos sitä pyydetään ja sitä autetaan poimimaan kaikki tärkeät sepelinpalaset mukaansa. Se tie on siinä missä ennen oli Börtin vuori. Peikko luulee, että Magdalena tietää kyllä missä se on.