Tehän tiedätte kirjailijat… Kun heiltä kysyy heidän tuotannostaan, he puhuvat lapsuuden arvostuksesta, naisen asemasta tai yhteiskunnan piilevistä sosioekonomisista rakenteista. Kun heiltä tivataan mielipidettä Hesarin gallupiin, heillä on aina – oli gallupissa sitten kyse Kreikan taloudesta tai vanhustenhoidon tilasta – vankkumaton mielipide valmiina.
Kirjailijat… Ympäripyöreitä ja maailmoja syleileviä. Kun heiltä kysytään heidän lapsuutensa lukusuosikeista, se on aina ollut joku klassikkosatu, ei ikinä Aku Ankka, Karvinen tai Pahkasika. Kun joku haukkuu heidän työnsä lyttyyn, he vain hymyilevät arvoituksellisesti ja sanovat: ”Kun kirja siirtyy julkaisun jälkeen lukijan käsiin, se ole enää minun omaisuuttani. Lukijalla on oikeus tulkita teosta haluamallaan tavalla.” Sillä niin heidän kuuluu tehdä. Kuuluu toimenkuvaan. Se on hyvin ja oikein.
Mutta mitä mieltä he oikeasti ovat?
Olen viime aikoina kehittänyt itselleni pakkomielteen kerätä animoituja giffejä. Tiedättehän, niitä pieniä liikkuvia kuvia, joissa on sekunnin tai parin pätkä jostain tunnetusta elokuvasta, tai animaatio, joka kiertyy itsensä ympärille yhä uudelleen ja uudelleen. Yleensä hupaisan tekstin kera. Olen alkanut jostain syystä kerätä niitä. Älkää kysykö miksi. Se on vain niitä asioita, joita minä teen.
Niin siinä käy. Yksi asia liittyy toiseen ja toinen kolmanteen ja… Sitten olenkin kaulaa myöten giffeissä, jotka on pakko käyttää johonkin tai menen sekaisin kuin säkillinen apinoita.
Sen vuoksi seuraa kirjalliskuvallinen paljastussessio, jota kutsun nimellä:
PINNALLA JA PINNAN ALLA
Tai:
Millä tavalla minä reagoin asioihin, oikeasti?
***
Kun saan kirjasta myönteisen arvion…
Pinnalla:
”On aina hienoa kuulla, että joku on tykännyt.”
Pinnan alla:
***
Kun saan ikävän arvion…
Pinnalla:
”Jokainen lukija tulkitsee tarinaa tavallaan, se on lukijan oikeus. Kaikkia ei voi miellyttää.”
Pinnan alla:
***
Kun olen esiintymässä yleisölle…
Pinnalla:
”Hei, hauska olla täällä. Näettekö, kuinka rauhallinen ja älykkäästi artikuloiva kirjailija minä olen? Vaikuttavaa, eikö totta?”
Pinnan alla:
***
Kun minua pyydetään esittelemään lyhyesti kirjojeni teemoja ja tapahtumia…
Pinnalla:
”Kerjäläisprinsessahan on tarina 1800-luvun vaihtoehtoiseen maailmaan sijoittuvasta päläpäläpälä…”
Pinnan alla:
***
Kun yleisöesiintyminen on päättynyt…
Pinnalla:
”Olen lunkisti cool.”
Pinnan alla:
***
Kun tapaan lukijani…
Pinnalla:
”Hei! Olen rento ja älykäs, miellyttävyyden perikuva. Olen varma siitä, että täytän kaikki toiveesi kirjailijapersoonani suhteen.”
Pinnan alla:
***
Kun saan kirjoittaa ilman keskeytyksiä…
Pinnalla:
”Naputi naputi, näin sitä tekstiä syntyy. Naputi naputi.”
Pinnan alla:
***
Kun joku keskeyttää kirjoittamiseni kriittisellä hetkellä…
Pinnalla:
”Et. Et tietenkään häiritse. Kerro vaan.”
Pinnan alla:
***
Kun kirjoittaminen ei suju…
Pinnalla:
”Voi pihkura.”
Pinnan alla:
***
Kun kirjoittaminen sujuu…
Pinnalla:
”Olen aikataulussa ja taitaapi tulla suht toimivaa settiä.”
Pinnan alla:
***
Kun joku sanoo Vaskimorsianta ennalta-arvattavaksi…
Pinnalla:
”Jokainen lukija tulkitsee tarinaa tavallaan, se on lukijan oikeus. Kaikkia ei voi miellyttää.”
Pinnan alla:
***
Kun googlaan kirjojani…
Pinnalla:
”Mikäs tuo on, uusi arvio? Minun ei varmaan pitäisi lukea sitä, kun kirjoittaminen on näin herkässä vaiheessa… Oho.”
Pinnan alla:
***
Kun joku tunnistaa minut Magdalena Haiksi. ”Ai sä olet se…”
Pinnalla:
”No tuota, joo… Minähän se.”
Pinnan alla:
***
Kun joku kysyy minulta, olenko jo lukenut sen ja sen kirjan, joka liittyy käsittelemääni aihepiiriin…
Pinnalla:
”En, mutta minun on pitänyt lukea se jo pidemmän aikaa.”
Pinnan alla:
***
Kun sain kuulla Kerjäläisprinsessan olevan ehdolla LukuVarkaus 2013 -palkinnon saajaksi…
Pinnalla:
”Tuntuu tosi hienolta.”
Pinnan alla:
***
Kun ihmiset onnittelevat LukuVarkaus-ehdokkuudesta ja sanovat, että Kerjäläisprinsessa voittaa varmasti…
Pinnalla:
”Jo ehdokkuus on kunnia.”
Pinnan alla:
***
Kun kuulen kirjailijoiden sanovan, että yksikin tyytyväinen lukija riittää…
Pinnalla:
”Voi, miten kauniisti sanottu.”
Pinnan alla:
***
Kun minulta kysytään, mitä suunnittelen jatkossa…
Pinnalla:
”No tässä kirjoittelen nyt tämän trilogian valmiiksi ja parikin muuta projektia on työn alla.”
Pinnan alla:
Lopuksi: Sain kuulla kustantajalta yllättävän tiedon – pankaa tämä tieto korvan taakse, sillä se on tärkeää –
Kerjäläisprinsessan jatko-osa, Kellopelikuningas, julkaistaan jo kesäkuussa! Muutaman hassun kuukauden päästä!
Mikä tarkoittaa sitä, että saatte uunituoretta steampunkia lomalukemiseksi. Ja jos te olette minun sanojeni ystävä, te menette kesän tullen lähimpään kirjakauppaan, iskette nyrkin pöytään ja vaaditte – Kuulitteko? Vaaditte! – yhden kappaleen ”sitä hurjan hienoa uutta steampunk-kirjaa, Kellopelikuningasta”. Ostotilanteessa on myös täysin sopivaa puristaa kirja värisevää rintaanne vasten, avata silmät suurelleen ja kuiskata maaniseen sävyyn: ”Tämä nainen… Tämä Magdalena Hai, on nero. Täyttäkää hyllynne hänen kirjoillaan, sillä ne ovat timanttia.”
Lisää hehkutusta luvassa myöhemmin. (Ette tainneet tosissanne edes epäillä sitä?) Yksi etäisesti hai-aiheinen gif vielä tähän loppuun.
Kiitoksia päivän parhaista nauruista! (enkä puhu perjantaista, vaikka kellon mukaan onkin jo perjantai, vaan torsta-valvomisrupeaman nauruista)
Ovatko gifit kentien kotoisin tumblrista? Kovin tutun näköisiä ovat.
Olepa hyvä. 🙂 Juu, Tumblrista noista taitaa suurin osa olla.
Ihan huippua! Pystyn niin samaistumaan noihin! 😀
😀 Kirjailijat…
Jaa, näinkö se menee? Oon ite tottunut pitämään subtekstin pinnalla, ja sitten hämmentynyt siitä kun ympäristö on hämmentynyt moisesta.
Suoraan sanottuna pidän moista käytöstä raivostuttavana. En tietty muuten, mutta kun niin monesti on käynyt niin, että olen erinäisissä kirjailijatapahtumissa hengaillessani jutellut itselleni entuudestaan tuntemattomien kirjailijoiden kanssa niitä näitä, ja kotiin tultuani googlannut heidän tuotantoansa ja havahtunut siihen, että olisi ollut sata kertaa mielenkiintoisempaa keskustella siitä tuotannosta, kuin niistä ympäri pyöreistä aiheista joista tuli jauhettua kun ei parempaakaan keksitty.
Kiitos tästä, täytyy ruveta tästä lähtien aina rapsuttelemaan tota pintakerrosta vähemmäksi 🙂
Ehdottomasti turvallisempaa on puhua ympäripyöreitä. Kirjailija on niin auki ja vereslihalla kirjoittamisensa myötä. Omasta tuotannosta puhuminen on epämääräisellä tavalla kiusallista. Jossain vaiheessa tuntuu, että itsekin liian helposti sortuu laskettelemaan suustaan kliseitä, kun voisi puhua asiaa. Ehkä sitä oppii joskus sen kultaisen keskitien, jossa osaa puhua kiinnostavasti ja eikä sorru mihinkään kummaan häröilyyn. *huoh*
Ihan mahtavia!
Tuolla oli etenkin yksi, johon voin niin samaistua tällä hetkellä 😛 Valitettavasti.
(Onnittelut muuten vielä Luku-Varkaus-ehdokkuudesta. Ajattelin olla lastenkultturelli ja tulla vakoilemaan palkinnonjulkistustilaisuutta, kun olen maisemissa ja se vielä tapahtuu kirjastossa, joka on minulle ehdottomasti ”se oma” kirjasto ja jonka lasten- ja nuortenosaston järjestyksen osaan vieläkin ulkoa…)
Jee, näet sitten noi mun kaikki puolet, kun haen sen palkinnon plakkariin. Muahhah. 😉
SInulla on aika hiano kokoelma noita kuveja 🙂 (tosin ilman noitaa). Taidat olla ihan liäkeissä pinnan alla. Eikö sinulle tule hiki?
Päästän ylimääräisen höyryn sinne kirjan kansien väliin. 🙂
eikös sivut menee ruttuun höyrytettyinä?
Ei haittaa, skrubu kuuluu steampunkiin. Kirjani olkoon kuin sieluni: kokoon käpristynyt ja… öö… kostea.