Kävin Jyväskylässä, otin kuvia.

Matkalukemista. Taustatutkimusta Susikuningatarta varten, höyrypunkhupaa, e-kirjastoni kokonaisuudessaan ja Twitter. Eiköhän näillä yhden viikonlopun pärjää?

…jossa Sielut kulkevat sateessa. Anne Leinonen haastattelee Pasi Ilmari Jääskeläistä. Tai tässä vaiheessa näyttävät lähinnä kiusaantuneilta, kun toiset – eräät – tunkevat melkein naamalle kuvaamaan.
Tapahtui myös seuraavaa, ilman valokuvallista dokumentaatiota:
1) Osallistuin steampunk-paneeliin yhdessä J. S. Meresmaan ja Jani Kankaan kanssa. (Olin saanut käsiini tekijänkappaleet Osuuskumman uudesta Steampunk! – Höyryä ja helvetinkoneita -antologiasta ja ehdin lukea siitä edellisenä iltana Shimo Suntilan, Hanna Morren ja Anne Leinosen novellit. Ihastuttavia.)
2) Tapasin hauskoja ihmisiä, kävin mielenkiintoisia keskusteluja. Pääsin käyttämään sanaa *Zoink* härskin käsimerkin yhteydessä. Oikea ääni näin jälkeenpäin ajatellen olisi ollut *vert* ja kyseisen automatonin mallikin oli 5000 eikä 3000, mutta ei siitä sen enempää.
3) Säikytin Rjurikin perinpohjaisesti ajotaidoillani, jotka ovat VAILLA VERTAA. *köh* Tsekatkaapa miehen Goodreads-sivu, hänen tuleva kirjansa Unwrapped Sky kuulosti kiehtovalta. Minotaureja ja filosofipalkkamurhaajia, muun muassa.
4) Ihastelin T. Sipiläisen avaruusajan ledivalaistua(!) huulikiiltoa.
5) Liityin Modesty Blaise -fanclubiin. Koska.