Silloin, kun kuvakirjaa on ollut tekemässä sekä kuvittaja että kirjailija, ensin mainitun panos merkitsee vähintäänkin yhtä paljon kuin jälkimmäisen. Kun tekstiä on vähän, kuvittajan näkemys täydentää tarinaa ja tekee siitä elävän. Siksi haluankin esitellä teille Saana Nyqvistin, lahjakkaan nuoren kuvittajan, joka on kanssarikolliseni Mörkö Möön ja Mikko Pöön tuomisessa päivänvaloon.

Magdalena H: Terve!
Saana N: Hei vaan!

MH: Olet valmistunut viime vuonna Lahden muotoiluinstituutista graafikoksi ja olet kertonut minulle aiemmin, että haluaisit kuvittaa lastenkirjoja jatkossakin. Mikä juuri lastenkirjoissa viehättää?
SN: Lastenkirjoissa kiistatta puhuttelevin puoli on niiden kohdeyleisö ja sen mukanaan tuoma täydellinen estottomuus. Melkein kaikki käy. Lasten tapa tulkita kirjoja ja upota tyystin niiden maailmaan on mielestäni jotakin aivan mahtavaa. Olisi hienoa päästä omilla kuvituksillani tarjoamaan pienelle lukijalle niin tuntuva lukukokemus, että se jäisi pysyväksi muistoksi mieleen.

MH: Millä tavalla sinusta tuli Mörkö Möön ja Mikko Pöön kuvittaja? Miten projekti lähti sinun osaltasi käyntiin?
SN: Lähestyin kustannustoimittaja Sanna Vartiaista alunperin aivan toisen kuvakirjaprojektin yhteydessä. Se pesti oli jo saanut tekijänsä, mutta nähtyään portfolioni Sanna kysyi, että joskohan minua kiinnostaisi tehdä näytetyöksi oma versioni Mikon ja Mörön hahmoista sekä kirjan keskiaukeamasta. Tämä oli ensimmäinen kokemukseni hahmosuunnittelusta ja koko juttu tuntui välittömästi siltä, että haluaisin tehdä vastaavaa enemmänkin.

MH: Oliko Mörön ja Mikon hahmojen luominen vaikeaa/helppoa/jotain siltä väliltä? (Sinähän et ole tavannut sitä alkuperäistä mörköä, joka asuu minun talossani portaiden alla. Onkin hämmästyttävää, kuinka todenmukainen lopputuloksesta tuli.)
SN: Mikon hahmon luominen oli minulle yksinkertaisempaa, sillä Mikko on käytännössä karrikoitu versio omasta kummipojastani Panusta, joka juuri niihin aikoihin sattui olemaan kuusivuotias. Mörkö taas löysi oman luonteensa, kun yhdistin mielessäni huonepölyn lennokkuuden, gekkoliskon tarttuvuuden sekä kissan sulavuuden (ja törppöyden). Alustavana taustatyönäni saatoin myös käydä hieman vakoilemassa mörön kuvia fantastisilta kotisivuiltasi, kröhöm.

MH: Olen tässä projektin aikana, seuratessani sinun työskentelyäsi huomannut, että kuvittajan työhön kuuluu paljon muutakin kuin kauniiden kuvien piirtämistä. Mitä kaikkea hyvän kuvittajan tulee osata? Millainen on hyvä kuvittaja?
SN: Uskon, että kuvittajalle on iso etu, jos hänessä itsessäänkin on tarinankertojan vikaa. Loppujen lopuksi kuvat välittävät lukijalle tunnetiloja ja ajatuksia vähintäänkin yhtä paljon kuin teksti. Kuva on yleensä se media, jonka sisältämän informaation lukija omaksuu ensivilkaisulla, ja vasta sen jälkeen teksti vie viestin perille. Onkin ensisijaisen tärkeää, että kuvittaja ymmärtää, minkälaisia tunteita kirjailija yrittää tekstillään lukijalle välittää. Mikäli kirjailija ja kuvittaja ovat näiden päämäärien suhteen samalla viivalla (eli kertovat samaa tarinaa), niin kuvituksen mahdollisuudet ovat nähdäkseni lähes rajattomat.

MH: Entä millaista minun kanssani oli työskennellä? Olen kuitenkin maailmankuulu kryptozoologi ja muutenkin ällistyttävän nerokas ihminen. Sen täytyi olla vähintäänkin aika jännittävää.
SN: Aivan mahdottoman mukavaa, jos nyt olen aivan rehellinen. Pidin erittäin paljon avarakatseisuudestasi ja siitä pienestä anarkistisuudesta, jonka halusit kirjaankin sisällytettävän. Sain tehdä melkein mitä halusin ja oli mukavaa huomata, kuinka sinun luottamuksesi minuun ja taitoihini kasvoi työn edetessä. Lisäksi sinulla tajuttoman hauska mielikuvitus. Entäpä mitä sinä opit ylipäätään kuvituksista tämän projektin yhteydessä? Antoiko tämä kuvakirjaprojekti sinulle ahaa-elämyksiä tarinankertojana?
MH: No ainakin se tulee mieleen, miten kuvakirja todellakin on kirjailijan ja kuvittajan yhteinen teos. Oli hienoa nähdä, miten omasta ideasta ja käsikirjoituksesta muodostui sinun käsissäsi jotain aivan uutta. Itse näkisin, että kirjailijalle on eduksi, jos hän pystyy olemaan nöyrä tekstinsä suhteen ja kuuntelemaan muidenkin visioita kuin omaansa. Ja kuvakirjan tekeminen jos mikä opettaa tätä. Yhteistyötä parhaimmillaan!

MH: Jos saisit päättää, millaista tarinaa haluaisit kuvittaa seuraavaksi?
SN: Jotain uutta ja odottamatonta. Haluaisin tehdä itseni tunnetuksi monipuolisena ja venyvänä kuvittajana. Kaikilla kuvittajilla on toki käsialansa ja maneerinsa, mutta haluaisin niiden puitteissa venyttää omia taitojani niin pitkälle kuin mahdollista ja yllättää siinä samalla itsenikin.

MH: Seuraavaksi näemmekin sitten julkkareissa, mutta vielä viimeinen kysymys: Kuinka pelottavia möröt sinusta ovat? Asteikolla 1-10?
SN: Iik, riippuu möröstä. Se Mikon Mörkö on kauhean kiva, eli 2, mutta olen kyllä kuullut puhuttavan myös tason 10 möröistä. En ole ihan varma, haluaisinko törmätä sellaiseen pimeällä sivukujalla tai metsäpolulla.

MH: Selvä pyy. Nähdään illalla!
SN: Nähhöön!

Muistakaas kaikki, tänään klo 16 Turun pääkirjastossa kauhean kivat kekkerit! Tervetuloa paikalle!