Jokin aika sitten törmäsin artikkeliin sukupuolittuneista kirjankansista. Jutussa käsiteltiin mm. sitä, kuinka kirjankannella saattaa olla vaikutusta siihen, kuinka vakavasti otettavana proosana kirjaa pidetään. Kun J. S. Meresmaa otti asian puheeksi omassa blogissaan, aloin pohtia, millaisia omien Gigi ja Henry -sarjan kirjojeni kannet mahtaisivat olla, jos niiden kohderyhmäksi olisikin määritelty jokin muu kuin nykyinen 10+ -vuotiaat varhaisnuoret ja nuoret? Sillä yllättävää kyllä, kirjoista saamani palautteen laadun ja määrän perusteella Kerjäläisprinsessalla on yksi melko erikoinen, joskin innokas lukijaryhmä: 30-60-vuotiaat scifiä lukevat tai lapsena lukeneet miehet[1]. Tein tästä oman pienen kesäprojektini: vaihtoehtoiset kirjankannet aikuisille, miespuolisille scifisteille suunnatulle steampunk-kirjasarjalle. Tämä on sitten tehty kieli poskessa, joten kaikki tuliset miesasiamiehet voivat pistää sädeaseensa veke. Minähän tiedän jo, että te luette näitä kirjoja, vaikka niissä on nuorisolle suunnatut kannet. Aloitin projektin tutkimalla, millaisia kirjankansia tuolle Kerjäläisprinsessan tähän asti salassa pysyneelle kohderyhmälle ylipäätään tehdään. Onko niillä jotain erityispiirteitä? Sen jälkeen askartelin huvikseni muutamia kansia ihan itse.
Muistutan aluksi mieleenne, millaisista kansista todellisuudessa on kysymys. Kuten aiemmin olen maininnut, ne on tehnyt graafikko Sára Köteleki.
Löysin muutamia peruskansityyppejä, joista selkeästi tunnistettavimman ja kenties tehokkaimmin kohderyhmän nostalgiahermoon iskevän tyylin nimesin retro-scifiksi:
Groovy, man. Tämän tyylin pohjalta tein Kerjäläisprinsessaan retrokannet.
Pyhä ö-luokan avaruuskiitäjä, Batman! Kuin suoraan omilta poikavuosiltani!
Tyypillistä uudemmille miehisille kirjankansille oli ankaran oloinen bulkkiteksti, joka keskittyi usein toiseen reunaan ja/tai kuvitus, jossa oli hyvin vähän yksityiskohtia ja joka on usein käytännössä vain jotain ”pintaa”, kiveä, puuta, betonia jne. Muutamia esimerkkejä:
Tuo Hemingwayn kansi on kyllä epäilyttävän tyttömäinen. Se on fontin syytä. Mutta nämä huomiot mielessäni tein Kellopelikuninkaalle tämän vaihtoehtoisen kannen, jota kutsun Vakavan Proosan kanneksi.
Syvällistä, kovin syvällistä. Tällähän pääsisi vähintään Parnassoon ja isänpäivälahjapakettiin.
Myös modernia tieteiskirjallisuutta edustavien kirjojen kansilla oli omat lainalaisuutensa. Niiden kannet olivat erittäin usein sekä kuvan että tekstin osalta tarkasti keskitettyjä. Sillä miehiset miehet katsovat asioita edestäpäin. Niin kuin miehet.
Heitin omaan versiooni pienen steampunk-twistin (sillä steampunk-miehet ovat kosketuksissa naisellisen puolensa kanssa ja kestävät kansissaan pientä epäjärjestystä). Tässä moderni scifi-kansi Kerjäläisprinsessaan.
Ehkä joku susihukkanen olisi tuota kantta piristänyt, mutta ei. Ei söpöjä elukoita meidän MIESkirjankansiin! Saatoitte ehkä huomata, että nämä hypoteettiset kirjat on kustantanut Kanisto. Ihan vain sen takia, etteivät kuvahaussa sekoitu oikeisiin kansiin, jotka ovat ehdottoman upeat. 🙂 Mitäs tykkäsitte?
[1] Jos joku voi selittää tämän kohderyhmäanomalian, olkaa niin hyvät.
Poskettoman hienoja! 😀 Retrokannet iskivät minuun ihan täysin.
Kohderyhmäanomalian voisi selittää sillä, että monen aikuisen miehen sisältä löytyy pieni steampunk-tyttö. Johan se jatkuva tekniikkakiinnostus ja nippeleiden kanssa vehtaaminen viittaa moiseen. Tunteiden varassa eläminenkin onnistuu: sen osoittaa haluttomuus lukea uusien vempeleiden käyttöohjeita, koska tunne siitä, että kyllä minä tiedän, on niin vahva.
Kitooos! Retrokannet kuvaavat kirjaa parhaiten, vaikka julmetun kornit ovatkin. Tai ehkä juuri siksi… 😀
”…monen aikuisen miehen sisältä löytyy pieni steampunk-tyttö.” Jotenkin ihan äärettömän pelottava ajatus.
Mahtavia! 🙂 Erityisesti noi retrokannet (korniudessaan) ovat mun mieleen. Hyvin voisin kuvitella niiden iskevän silmää kohderyhmälleen kirjakaupalla.
Niissä olennaista olisi se, että niiden reunat olisivat jo ostotilanteessa rispaantuneet ja taittuneet. Sen näköiset, että niitä on luettu äidiltä salaa, fikkari kädessä peiton alla yön pimeinä tunteina. Julkaisu pokkarina totta kai. 🙂
Kohderyhmään kuuluvana eli 30-60 vuotiaana, lapsena scifiä lukeneena miehenä voin vastata kystmykseen hieman toisesta näkökulmasta. Ei, en usko, että kiinnostuksemme näihin kirjoihin johtuu sisällämme olevasta pienestä steampunk -tytöstä. Minä ja muut tuntemani kohderyhmään kuuluvat miehet olemme kyllä kiinnostuneita isommista steampunk-tädeistä, mutta se on kokonaan toinen tarina. Luulen, että varsinainen syy on siinä, että steampunk (myös lasten ja nuorten steampunk), kelpaa meille, a) koska me nyt vain tykkäämme lajityypistä ja b) scifin lukijoina totuimme jo lapsina siihen, että meitä ja kirjallista makua pidettiin kummallisina, joten me emme pelkää leimautuvamme hönteiksi tai lapsellisiksi lukumakumme takia, vaan olemme hitusen jopa salaylpeitä siitä, että luemme jotain ihan muuta kuin keskiverto amis ja c) koska Kerjäläisprinsessa on hyvä kirja.
Aika moni kaverini muuten lähti aikanaan yliopistoon lukemaan luonnontieteitä tms. koska scifi.
Kiitos kauniista sanoistasi! 🙂 Selityksesi oli myös varsin kattava, joskin hiukan tylsempi kuin J. S. Meresmaan. 😛
Eräs asia kuitenkin vaatii tarkennusta. Nimittäin tämä: ”Ei, en usko, että kiinnostuksemme näihin kirjoihin johtuu sisällämme olevasta pienestä steampunk -tytöstä.” Onko tämä nyt tulkittava siten, että teidän sisällänne kuitenkin asuu pieni steampunk-tyttö? Jos näin on, vaadin selityksen. 1) Miten hän on sinne päässyt, 2) onko hän siellä omasta tahdostaan ja 3) onko hänellä silmälappu ja punertavat hiukset? Jos kyse on vaihtoehdosta numero 3, kehotan varovaisuuteen. Se tyttö on vaarallinen.
Pahus:( Pitikö sinun möläyttää tuo ääneen. Nyt se 3) tietää, että me tiedämme. Ja kuten sanoit. Se tyttö on vaaaaarrrrghhhhhhh……
Hah! Sanoinhan. Sen siitä saa, kun päästää steampunk-tyttöjä päähänsä mellastamaan.
Mahtavaa. xD
Jostain se ilo pitää repiä. 😀
Kanisto on oikeasti metsäkanien porkkanayhdistys, joka saattaa panna pahakseen nimen käyttämisen kaniyhteisölle vieraassa yhteydessä. Ne ehkä leppyvät, jos sattuvat löytämään metsänreunasta muutaman hehtolitran valmiiksi pestyjä porkkanoita, sillä porkkanien peseminen on niiden mielestä varsin vastenmielistä. Ainakaan ei kannata vähään aikaan mennä metsään ilman silkkipyttyhattua, johon kanikunta voi sujahtaa odottamaan taikuria. Ne näet oikeasti uskovat, että taikureita on olemassa.
Tuosta toisesta jutusta peikko luulee, että kaikkein tärkeintä on tarina, eikä ollenkaan tarinan hahmojen koko ja näkö. Ne vanhat ukot ovat jo kasvaneet niin isoiksi, että ovat huomanneet sen. Surullista on, että kaikki ukotkaan eivät huomaa, vaikka siitä olisi kyllä kaikille iloa.
Voi simpura, nytpä tuli tehtyä moka. 🙁 Mistä minä oikein saan hehtolitroittain porkkanoita? Täytyy hakea porkkana-apurahaa. Mutta mitä jos ne tulevat jo sitä ennen joukolla, kostoksi valtaamaan minun silkkipyttyni? Sinne mahtuu korkeintaan kolme kania tai yksi rusakko ja sittenkin ne papanoivat sen piloille. Täytyy myydä monen monituista kirjaa laaja-alaisille scifi-ukoille! :O