Minkä ihanan ryökäleen saankaan teille tänään esitellä! Kaukana eteläisillä vesillä, missä leudot tuulet hyväilevät poskipäitä ja ananakset kasvavat kuin perunat pellossa, elää muuan neiti Amelia Pohjoistuuli. Hänen silmänsä hehkuvat kuin itäafrikkalaiset rubiinit ja hiuksensa ryöppyävät harteillaan kuin vauhkoontunut lammaslauma Riczhdâmottin rinteillä[1]. Tämän neidon saattaa tavata mitä hienoimmissa juhlissa, tanssimassa lordien ja kreivien kanssa, viehättävän mekkonsa piilotaskut täynnä helmiä, korvakoruja ja pumpernikkeleitä, mutta myös yön pimeydessä jollain hämärällä takakujalla, lähestymässä pahaa-aavistamattomia matkalaisia sapeli sievien hampaidensa välissä. Kyllä. Neiti Amelia on merirosvo.

Tapasin Amelia Pohjoistuulen ensimmäisen kerran viime keväänä, Suuressa Ilmalaivaregatassa. Amelia toimi regatassa Kansainvälisen Ilmalaivamerirosvojen Liigan Leidijaoston (K.I.L.L.) sihteerinä ja sisäänheittäjänä. Hän tarjosi minullekin matruusinpaikkaa jollain Liigan ilmalaivoista, mutta selitin hänelle, ettei minusta mitenkään olisi ilmamerirosvoksi, kärsin nimittäin pahoista ilmavaivoista, erityisesti maitoa nautittuani. Lisäksi minulla on lievä korkean paikan kammo. Kaikeksi onneksi Amelia hyväksyi selitykseni ja kolkkasi minun sijaani seuraavan jonossa seisojan. Viehättävä nainen. Hyvä käyttelemään sapelia.

[1] Helteisenä päivänä ne myös haisevat sille.