Lienee taas aika lisätä uusi paperinukke kokoelmiin. Näin uimakauden korvilla onkin sopivaa tutustua oliolajiin, joka on jo vuosituhansia asuttanut ja asuttaa edelleen kaikkia maailman meriä. En mene nyt kryptozoologisiin yksityiskohtiin, sillä vakaa aikomukseni on kirjoittaa kesän aikana raportti näistä kummallisista eväkkäistä, mutta esittelen teille tänään erään lajin edustajan.

Seireenit, merenneidot, vetehiset. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja niin näemmä kalanpyrstöisillä torahammashirviöilläkin. Saanko esitellä: merenneito Serafia. Ei pidä antaa Serafian viehättävän ulkonäön hämätä, sillä hän on varsinainen piraija. Tällä leväntuoksuisella neidolla on sievässä suussaan rivi naskalinteräviä hampaita ja hän käyttelee niitä tehokkaasti haaksirikkoutuneisiin merimiehiin, lentokaloihin sekä satunnaisten uimareiden varpaisiin.

Sanotaan, että menneinä aikoina laivoja on ajanut karille ja uponnut seireenien laulun vuoksi. Serafian lauluääni onkin sitä luokkaa, että en ihmettele. Ensimmäisen kerran, kun kuulin hänen hoilaavan valittuja otteita Nibelungin sormuksesta minäkin tunsin yllättäen valtavaa tarvetta lyödä päätäni suureen kiveen.

Serafia asustelee tätä nykyä tiettävästi Karibianmerellä, missä vesi on kirkasta ja hiekkarannat hohtavat valkeina papukaijakalan kakasta[1]. Tämä on hyvä uutinen, koska Karibianmeri on kaukana ja kesä on tulossa. Voimme mennä uimaan ilman pelkoa Serafian naskalihampaista. Tai laulusta.

[1] Karibian valkoiset hiekkarannat ovat suurimmaksi osaksi kulkeutuneet sinne papukaijakalan ruoansulatuskanavan läpi. Kaikkihan tämän tietävät. Lisää voit lukea tästä linkistä.