Ennen vanhaan joulunaika kesti aina Tuomaanpäivästä (21.12.) Nuutinpäivään (6.1.), eikä sinä aikana ollut tapana tehdä järkeviä töitä. Silloin syötiin, juotiin, maattiin uuninpankolla, pelattiin pelejä ja näperreltiin. Olen aina ollut vankka perinteisen joulun kannattaja ja myös tänä vuonna pidin terrierin lailla periaatteistani kiinni. Nyt kotini näyttää tunkiolta ja takapuoltani kuumottaa yletön uuninpankolla makailu. Ja oliko se edes hauskaa? No oli!
Mutta kuten ullakolla asuva mummoni tapasi sanoa, ”laiskat kädet ovat maahisen makkaraa”[1]. Tahtoo sanoa, että minä käytin aikaani myös näpertelyyn. Se olikin niin mukavaa puuhaa, että haluan jakaa hupini teidän kanssanne. Touhunurkassa on tästä lähtien uusi osio nimeltä Paperinuket, josta on mahdollista tulostaa piirtämiäni hahmoja ja heidän vaatekertojaan. Hahmot luonnollisesti perustuvat henkilökohtaisesti tuntemiini taikaolentoihin, joskin yhdennäköisyys on muutamissa tapauksissa vain viitteellinen. Lidia Kastehelmi ainakin valitti, että hänen tukkansa ei ole oikeasti noin pöyhkeä, mutta minkäs teet. Minä olen kryptozoologi, enkä mikään muotokuvamaalari.
Ensimmäiseksi uusista tuttavuuksista tahdonkin esitellä Lidia Kastehelmen ja Roosa Vahvakäden. Molemmat kuuluvat nuoren keijuprinsessa Sofian hoviväkeen, joka asustaa suurimman osan ajasta Keijuvuorten aurinkoisilla alarinteillä kasvavissa saarnilehdoissa. Lidia on kuninkaallinen yrttimestari ja näsäviisastelija. Hän on mieltynyt villeihin kukkaniittyihin ja pikkuvarpusiin, joiden kanssa Lidia voi viettää tuntikausia lumimarjapensaan alla rupatellen. Lidia on myös pahamaineinen keppostelija, joka osaa sitoa kengännauhat umpisolmuun nopeammin kuin hiiri aivastaa.
Roosa Vahvakäsi palveli entisinä, rauhattomampina aikoina prinsessa Sofian kuninkaallisessa kaartissa ensimmäisenä henkivartijana, mistä syystä hänellä on edelleen hyvin suojeleva asenne nuorta prinsessaa kohtaan sekä hämmästyttävän nopeat refleksit. Vaikka Roosa on vain keskivertojäniksen kokoinen tirppana, hän on pelottava vastustaja kenelle tahansa peikkoa pienemmälle viholliselle. Ystävien seurassa Roosa on hauska seuranpitäjä, vaikka innostuukin joskus kertomaan entisiltä ajoilta juttuja, jotka saavat varpaankynteni kipristymään.
[1] Hän tapasi sanoa myös, että laihat jalat ovat vuorenpeikon hammastikkuja. Ja että ylpeään nenään keiju kakkii. Kaikenlaista se mummo keksikin.