Pikkunoita Nillisilmän sängyn alla asui mörkö. Illalla, kun äitinoita oli peitellyt pikkunoita Nillisilmän, toivottanut hänelle hyvää yötä ja sammuttanut hänen huoneestaan kaikki valot, sängyn alta alkoi kuulua korinaa. Lisäksi sieltä kuului hampaiden lousketta, kuolan lurpsutusta ja kammottavia ikenenimeskelyääniä, mikä tarkoitti, että hänen sänkynsä alla asui:
Koriseva,
hampaita louskuttava,
ikeniä imeksivä,
kuolaa lurpsuttava,
mahdollisesti LAPSIA SYÖVÄ mörkö!

Mitä ihmettä pikkunoita Nillisilmä saattoi tehdä?

Ensin hän tietenkin kertoi möröstä äitinoidalle. Mutta arvaatte varmaan, mitä tapahtui? Äitinoita vain kurkisti sängyn alle ja sanoi, ettei siellä mitään mörköä ole. Hän käski pikkunoita Nillisilmää lopettamaan höpinät ja alkamaan vihdoin nukkumaan. Äitinoita ei edes uskonut, kun pikkunoita Nillisilmä kertoi mörön ilmestyvän sängyn alle vasta sen jälkeen, kun äitinoita oli sanonut hänelle hyvää yötä ja sammuttanut hänen huoneensa valot.

Seuraavaksi pikkunoita Nillisilmä viritti sängyn alle kaikki hiirennakit, jotka hän talosta löysi. Mutta hiiret suuttuivat hänelle! Ne hakivat nakkinsa takaisin. Niillä oli nimittäin grillijuhla sinä iltana, eikä grillijuhlia voinut pitää ilman nakkeja.

Kun mörkö alkoi jälleen kerran louskuttaa leukojaan sängyn alla, pikkunoita Nillisilmä sai tarpeekseen.
”Kuka louskuttelee sänkyni alla?!”
Niin pikkunoita Nillisilmä sanoi.
Mörkö lurpsautti kieltään ikeniä vasten.
”Joku mörkö, niinkö? Tiedätkös sinä, mitä minä teen möröille?” kysyi pikkunoita Nillisilmä.
Sängyn alta kuului kynsien rapinaa.
”Jaa et tiedä vai?”
Sängyn alta kuului: ”Rööööääär?”
”No niinhän sinä toivoisit!” Pikkunoita Nillisilmä sanoi, ”eikö kukaan ole kertonut sinulle, mitä minä teen möröille, jotka louskuttelevat hampaitaan minun sänkyni alla?”
Pikkunoita Nillisilmä kumartui niin pitkälle sängyn reunan yli, että roikkui siinä aivan ylösalaisin ja…
…mörön verenpunertavat silmät kiiluivat hänen nenänsä edessä.
Sen pitkäkyntiset isovarpaat  hipoivat hänen otsatukkaansa.
Sen rähmänhajuinen hengitys höyrysi kuumana hänen poskillaan.

Pikkunoita Nillisilmä katsoi mörköä sen verestäviin silmiin ja kuiskasi: ”Minä… Minä rutistan ne rusinaksi!”
Mörkö hätkähti.
Pikkunoita Nillisilmä kurtisti kulmiaan. ”Minä pistän ne poskeeni ja mutustelen pieneen massuuni.”
Mörön jalat alkoivat tutista.
Pikkunoita Nillisilmä maiskautti suutaan. ”Sinapin kanssa!”
Ja sitten… SITTEN pikkunoita Nillisilmä irvisti niin, että hänen silmänsä muljahtivat kieroon ja hänen etuhampaittensa välissä olevasta raosta pilkisti vaaleanpunaisen kielen pää!

”NYT LOPETAT SEN LOUSKUTTAMISEN JA ANNAT MINUN NUKKUA!!!”

Mörkö päästi kauhean rääkäisyn ja kolisteli niin nopeasti kuin jaloistaan pääsi takaisin sängynalusen pimeimpään nurkkaan. Pikkunoita Nillisilmä nousi takaisin sänkyynsä ja pani päänsä tyynylle. Mörön vapisevien polvien rauhoittava kalina sai hänet nukahtamaan tuota pikaa ja aamun tultua pikkunoita Nillisilmä huomasi mörön kadonneen. Se kaiketi kertoi tapahtuneesta myös tutuilleen, sillä pikkunoita Nillisilmä ei löytänyt sänkynsä alta enää koskaan yhtä ainutta mörköä.