Kävin sitten Tampereen kirjamessuilla ja oli mukavaa! Pääsin paistattelemaan parrasvaloissa…
Leikin hetken oikeaa ihmistä ja juttelin tärkeistä asioista kuten suomalaisista lastenkirjoista ja lukemisen merkityksestä lapselle. Uskoisin, että onnistuin siinä aika hyvin. Meille puolifiktiivisille olioille nimittäin se, että lapset (ja aikuisetkin) uskovat satuihin, on suorastaan elintärkeää.
Kävin myös kuuntelemassa muiden kirjailijoiden esityksiä…
Kariston nuortenkirjailijatrio keskusteli fantasian ja mielikuvituksen merkityksestä. Fantasiakirjallisuuden ja kirjallisuuden ylipäätään katsottiin antavan lukijalle mahdollisuuden matkustaa ja vierailla sellaisissakin paikoissa, joihin hänellä ei muuten olisi pääsyä. J.S. Meresmaan sanoin: ”Lukeminen on vapautta.” Olen täysin samaa mieltä.
He puhuivat myös siitä, kuinka kirjoittaminen on harrastus, joka vie mennessään. Se herättää öisin valvomaan ja saa käyttäytymään päivisin dementikon lailla. Komppaan. Kirjoitan, siis olen kumma. Tai: Olen kumma, siis kirjoitan. Tai: Olen kumma, siis olen kumma. Mutta se ei tainnut enää liittyä tähän kirjailija-asiaan. Kröhöm.
Ehdin jonkin verran kiertelemään myyntipöytiäkin. Kaikenlaista lähti mukaan.
Kaikin puolin kelpo messut siis. Oikeastaan yksi asia vain jäi vaivaamaan. Puhuimme tästä Hanna van der Steenin kanssa. Meistä olisi ollut hirmu kiva tavata lukijoita, mutta yksikään ei uskaltautunut meille juttelemaan! Onhan se niinkin, että me lasten- ja nuortenkirjailijat olemme varsin pelottavaa porukkaa. Lonkeroita kasvaa päästä ja torahampaat pilkottavat huulesta, on kierot silmät ja syyliä ja niin edelleen. Mutta siitä huolimatta, me olemme ihan oikeasti melko mukavia tyyppejä ja mielellämme juttelisimme teidän lukijoiden kanssa. Eli seuraavan kerran, kun näette meitä messuilla tai missä vaan, sen kun rohkeasti hihasta nykimään. Lupaan laittaa torahampaat piiloon ja lonkerot korvan taakse. Ehkä.
No höh. Peikkokin kävi. Mutta sillä taisi olla silmät siellä kiinni. Tai väärä päivä. 😛
No tuplahöh ja korotan plääh:illä. Seuraavalla kerralla valitset paremman päivän. 😉