Varoitus: Julkaisun kuvat ovat osa sirkusaiheista kauhukuvausprojektia. Osa kuvista voi olla liian pelottavia kaikista herkimmälle / pienimmälle kansanosalle. Sirkusakrobaatteja ei kuitenkaan vahingoitettu kuvauksissa.

***

Mietin pitkään, millainen saateteksti näihin kuviin sopisi. Tarina? Ei saatetta lainkaan? Selitys siitä, miksi ihmeessä?

Kuva: Piritta Häkälä

Olen miettinyt esikuvia. Aikuistumisen huonoja puolia on ymmärrys siitä, kuinka nopeasti aika kuluu. Vastahan me olimme nuoria kanasia, iloisina nokkimassa jyviä, joita maailma ripotteli jalkoihimme. Ihan juuri kaikki ovet olivat auki. Eilen harmittelimme sitä, ettei kukaan ota meitä vakavasti, vaikka meillä on niin paljon sanottavaa.

Kuva: Piritta Häkälä

Kuin varkain meistä tuli oikeita aikuisia. Yksi aikuistumisen huonoista puolista on se, että ymmärtää johtoportaan olevan samaa ikäluokkaa kuin itse on, ja että heillä on sama fiilis siitä, mitä vasta oli. Kuka hitto päästi meidät johtoon ja miksi?

Kuva: Piritta Häkälä

Samaan aikaan olemme vielä nuoria. Elämme ruuhkavuosia ruuhkakaistalla, yritämme pärjätä seuraavaan päivään, jonka tiedämme olevan samanlainen kuin sitä edeltävä. Sanomme kaikelle kyllä, koska arvelemme, että jos emme sano, ehkä seuraavalla kerralla meiltä ei kysytä. Opettelemme sanomaan ei, koska alamme ymmärtää omat rajamme.

Kuva: Piritta Häkälä

Ne esikuvat. Puhun nyt tyyliesikuvista. Ihminen muuttuu kasvaessaan, mutta loppujen lopuksi aika vähän. Peruspalikat pysyvät samoina. Kyseenalaistavista tytöistä tulee kyseenalaistavia mummoja. Vihaisten tyttöjen intohimo löytää ehkä uusia uria, mutta punaisena hehkuva ydin jää. Aikuistumisen hyviä puolia on syvempi tietoisuus siitä, kuka ja millainen on ihmisenä. Löytää enemmän selityksiä sille, miksi toimii niin kuin toimii. Se ei kuitenkaan poista sitä, että haluaisi nähdä itsensä myös muissa.

Kuva: Piritta Häkälä

Olen etsinyt omaa kuvaani mediasta ja blogistaniasta. Kuvaa naisesta, joka olisi röyhkeästi marginaalissa tai muuten vain omantyylisensä, omalla aikuisella tavallaan. Olen löytänyt mm. Sara Mai Jewelsin ja Melanie Kobayashin. Upeita naisia. Hienoja tyyliesikuvia. Aika paljon vanhempia kuin minä.

Kuva: Piritta Häkälä

Etsiessäni tyyliesikuvia olen löytänyt median tarjoaman kuvan kolmekymppisestä naisesta: Kolmekymppinen nainen pukeutuu jakkuun ja käyttäytyy hillitysti. Hän on äiti, ammattilainen, himoliikkuja. Hän istuu brunssilla ystäviensä kanssa ja kuuntelee pehmeää, naisellista musiikkia. Hänellä on hillitty tyyli, jonka hän tuntee läpikotaisin. Hän on asettunut aloilleen. Hän on turvallinen, siisti, hiljainen, rauhallinen. Hän tuoksuu kalliille saippualle ja käyttää ihovoiteita, jotka ehkäisevät ryppyjen syvenemistä.

Kuva: Piritta Häkälä

En tunnista itseäni tuossa aikuisen naisen prototyypissä. Kun mietin kolkyt-ja-risat tuttavapiiriäni, näen sielläkin kovin monenlaisia persoonia. Hupparimimmejä, gootteja ja punkkareita, sivusiilejä, räyhäkkäitä feministejä. Naisia, jotka eivät koskaan halunneetkaan sitä kolmekymppisen jakkupukuperheenäidin roolia, jota meille tarjotaan. Naisia, jotka halusivat sen, mutta sävytetyn version siitä, omanlaisensa. Naisia, joita elämä vei eri suuntaan.

Kuva: Piritta Häkälä

Tuo prototyyppi en ole minä. Minä olen edelleen vihainen, edelleen muuttuva, edelleen liikkeessä. Minulla on ääni, eikä se ääni ole hillitty. Minulla on ääni, joka huutaa. Mikä minä olen? Millainen nainen, nyt kun vanhenen? Pelle – ja pahanukke. Androgyyni ja naisellinen. Lohikäärme. Taiteilija. Tutkimusmatkailija. Yhä vain…

Kuva: Piritta Häkälä

Minä olen.