Olenhan minä vähän pakkomielteinen hellyttävällä tavalla intohimoinen ihminen, mutta nyt olen kuulkaa hyvin syvällä Umbroviassa. Voi olla, että vähään aikaan ette kuule minusta paljonkaan tai kenties kuulemanne on pelkkää hämmentävää hourailua, mutta siitä ei tarvitse huolestua. Olen vain kaulaa myöten ihmissusissa juuri nyt.

Susikuningattaren kirjoitusprosessi on ollut erilainen kuin sarjan aiemmilla kirjoilla. Kerjäläisprinsessa ja Kellopelikuningas syntyivät loppujen lopuksi suoraviivaisesti ja suhteellisen nopeassa tahdissa. Susikuningattaren kirjoitin kahdessa jaksossa. Ensimmäisen kerran ehdin omistaa sille aikaani marraskuussa 2012, jolloin sain kasaan (muistaakseni) noin sata liuskaa tekstiä (vertailun vuoksi, tällä hetkellä käsikirjoitus on 239 liuskaa pitkä). Olosuhteiden pakosta (Kellopelikuningas, elämä… Mitä näitä nyt on.) Susikuningattaren kirjoittaminen käytännössä jäi tuon marraskuun jälkeen, lähes vuodeksi. TUSKAA! minä sanon teille! Se oli TÄYTTÄ. TUSKAA.

Talven 2013-2014 aikana olen kuitenkin pystynyt omistamaan kirjalle aikaa runsaasti ja pitkäjänteisesti. Vuosi on pitkä aika antaa tarinan maata. Monet asiat muuttuivat. Pienempi teema, joka oli tuntunut aiemmin tärkeältä, poistui takavasemmalle ja toisia nousi niiden sijaan. Syntyi uusia sivuhenkilöitä, joista monet alkoivat vaatia tilaa, jota en ollut niille varannut. Vieläkään en ole ihan varma, mikä on lopputulema, vaikka käsikirjoitus on jo pitkällä ja olen suurelta osin tekemässä hienosäätöä. Mikä on tärkeää ja mikä ei? Mitä jätän piiloon ja mitä paljastan? Siitä olen ihan varma, että tästä tulee paras kirjani tähän mennessä.

Hänen nimensä on Simza.

Mutta se soundtrack. Olen tälläkin kertaa pannut muistiin biisejä, joita olen kuunnellut kirjoittaessani. (Kerjäläisprinsessan soundtrackista kerroin täällä ja Kellopelikuninkaan soundtrack löytyy täältä.) Kun katson Susikuningattaren ääniraitaa pelkkänä listana, siinä ei ole oikein mitään järkeä. Siinä on kappaleita, jotka eivät enää tunnu tuoreilta tai olennaisilta. Vanhentuneiden teemojen tunnusmusiikkia. Mutta kaikki ne ovat olleet synnyttämässä tätä kirjaa. Kaikilla niistä on ollut annettavaa. Ajattelinkin tehdä pienen välipostauksen. Otteita Susikuningattaren ääniraidasta, sellaisena kuin se on nyt[1].

Tässä vaiheessa en tietenkään voi kertoa, mikä biisi viittaa mihinkin henkilöön tai tapahtumaan ja missä vaiheessa ollaan missä fiiliksissä. Mutta aloitetaan vaikka Gogol Bordellolla, koska…

Pariisissa on vielä kivaa ja öh… kosteaa. (Gigi ja Henry eivät ole enää mitään pikkulapsia.)

Kirjojeni ääniraidoille pääsee harvakseltaan suomenkielisiä biisejä, koska suomalaiset kappaleet kertovat minulle niin vahvasti omaa tarinaansa. Tätä tuli kuunneltua jonkin verran. Mariska & Pahat Sudet. <3

Tässä toinen suomenkielinen helmi.

Jos ihmissudet kuuntelisivat nykymusiikkia, ne kuuntelisivat Arkonaa. Eikö?

Meresmaan takia ääniraidalle ilmaantui eräskin Sólstafir.

Susikuningattaresta löytyy toki kauneutta ja eräänlaista rauhaakin…

Kauneutta ja kurjuutta…

Kunnes alkaa tapahtua.

Kuten huomaatte, kasarille kosahdettiin taas ja oikein kunnolla. Olen vanha. Deal with it.

Mutta kun oikein rytisee ja meno käy hirvittäväksi, minun päässäni soi Je suis malade. Olen sillä tavalla kummallinen.

Kuunnelkaa myös tämä Saara Aallon versio. Ihana. Erilainen. Vihaisempi ja siksi ehkä sopivampi nuorelle Gigille.

Tiedättehän te minut. (Jos olette lukeneet ikinä mitään aikuisille kirjoittamaani.)

Tiedättehän te Gigin. (Gigi-parka.)

Tulloo mahtava kirja, hohoo. Mennään syvänteiden kautta. Kun se on valmis, kirjoitan vain söpöistä kissanpennuista ja kuuntelen Tapani Kansaa.

[1] Susikuningatarhan julkaistaan syyskuussa 2014. Se tarkoittaa sitä, että minun työni pitäisi tulla kesän aikana valmiiksi. En malta odottaa/Olen kankeana kauhusta. Siinäkin tämä kirja muuten eroaa aiemmista, että ensimmäistä kertaa kirjoitan tietäen, että on olemassa Ihan Oikeita Ihmisiä, jotka odottavat trilogian kolmatta osaa. Vau. Ajatus teistä vetää polvet veteliksi.