Saan harvakseltaan blogitunnustuksia, mutta nyt sekä Saara Henriksson että J. S. Meresmaa minulle sellaisen lykkäsivät. Saaralta sain tunnustuksen hyvästä kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen liittyvästä keskustelusta. Kyllä, toisinaan olen myös vakava ja syvälliseen pohdiskeluun taipuvainen. Uskokaa pois. Minulla on siitä todiste. Se on post-it -lappu.

J.S. Meresmaa puolestaan laittoi minulle Deen kehittämän sentimentaalisen lässytyshaasteen, jonka puitteissa haasteen vastaanottajan tulee tehdä seuraavat asiat:

1. Kirjoita listaustyyliin parin rivin maljapuhe, jossa listaat viisi asiaa, josta sinulle tulee erityisen hyvä mieli/mistä olet kiitollinen.
2. Haasta viisi bloggaajaa tekemään samoin.

Kohtuullisen kunnianhimoinen kaivanto

Joten ottakaapa sihijuoma käteen ja valmistautukaa. Seuraa maljapuhe. *krhm*

Hyvät naiset ja herrat. Tytöt ja pojat. Peikot, keijut ja maahiset. Lähtökohtaisesti olen aina ollut sitä mieltä, että jos tässä maailmassa jotain haluaa tapahtuvan, ainoa tapa on ottaa kuokka kauniiseen käteen ja hikoilla hieno pyhäpaitansa pilalle. Vaikka kuinka kertoisi ihmisille, että kyllä sieltä turpeen alta aarre vielä löytyy, eivät ne yleensä usko ennen kuin arkun kulma vilahtaa. Mutta se ei tarkoita sitä, että kenenkään pitäisi yksinään kuopassa huhkia. Ja tästä hikisestä metaforasta pääsemmekin *kloppoti kloppoti* kiitollisuuslistaani. Sillä minä olen kiitollinen:

1) Kaikista niistä ihmisistä, jotka ovat suorastaan hellyttävällä tarmolla ja täysin pyyteettömästi edistäneet minun unelmaani tulla universumin kuningattareksi kalifiksi kalifin paikalle kirjailijaksi. Monet ystävistäni, perheenjäsenistä ja jopa kaukaisemmista tutuista piipahtavat silloin tällöin tämän kaivamani kirjallisen kuopan reunalle, ojentavat limpparia ja pyyhkivät hikikarpaloita kaivajan otsalta. Taputtavat olalle ja silloin, kun minusta tuntuu, että kukaan ei huomaa mitä yritän tehdä, he huutavat ympäröiviin metsiin: ”Katsokaa nyt, miten mielettömästi tämä nainen tekee töitä! Eikö muka ole himskatin hieno kuoppa! Suorat seinät ja kaikki!” Ette arvaakaan, miten paljon voimaa sellainen tsemppaus antaa.

4) Niistä tyypeistä, jotka sanovat ettet voi etkä saa etkä pysty. Minulla on nimittäin sellainen virhe luonteessa, että toisinaan tarvitsen jonkun sanomaan, että tuo on ihan tyhmä juttu eikä voi mitenkään onnistua. Apinanraivo on todistetusti hyvää polttoainetta. Paljon parempaa kuin halko. Tai bensa. Maistuukin maukkaammalle. Varsinkin jälkeenpäin.

5) Lukijapalautteesta. Suoraan sanotusta tai kulman takaa kuullusta. Siitä, että tiedän jonkun lukeneen minun juttujani ja pitäneen niistä. Että olen koskettanut sanoillani jonkun sydäntä ja sielua. Sillä se… – ja nyt kerron teille salaisuuden, joten hys! – se nimittäin on se aarre.

~~oOo~~

*Snif* Suokaa anteeksi… Minun täytyy nyt *nyyhkis* pyyhkiä hieman silmäkulmiani. Tuo viimeinen koukku oli kerta kaikkiaan niin hienosti rakennettu. Se on se aarre. Oma nerouteni koskettaa minua aina niin syvältä.

Peikot hiljaa! Tämä on minun maljapuheeni! Anteeksi. Missä olinkaan? Ai niin. Jaan kiitollisuushaasteen eteenpäin Maijalle, Annelle, Isopeikolle, Hannalle ja Saaralle. Bum! sanoo bumerangi.

Post-it -tunnustus menee sekin eteenpäin: Mollamarille, Haltiatulelle, Rhialle, URS:lle ja Värikäs päivä Lastenkirjablogille. Viisi hyvin erilaista blogia, mutta niitä kaikkia yhdistää taiteenpalo, oli kyseessä sitten kuvanveisto, kirjallisuus tai vintagemuoti. Kaikki ovat antaneet minulle elämyksiä ja inspiraatiota.

Tunnustuksen jakamiseen kuuluvat seuraavanlaiset ohjeet:

– Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
– Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
– Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.
– Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.