Olen lupaillut jo jonkin aikaa kattavaa raporttia taannoisesta matkastani lohikäärmeiden maille. Kuitenkin, käydessäni läpi matkan aikana kirjoittamiani muistiinpanoja, totesin että ne ovat surkeita. Suurin osa tuhoutui joka tapauksessa haastattelun loppuvaiheilla, mutta eivät ne olleet alunperinkään kummoisia. Puolustuksekseni haluan kuitenkin todeta, että lohikäärmeiden haastatteleminen on himskatin vaikeaa! Ne ovat niin ylemmyydentuntoisia, niin ylpeitä, niin… niin… jääräpäisiä. Niillä on toistakymmentä senttimetriä pitkät hampaat ja ne hengittävät tulta!
Kaikeksi onneksi minulla oli mukanani uskottu valokuvaajani. Hän onnistui tallentamaan haastattelusta muutamia olennaisia hetkiä, joiden avulla voimme tehdä mielekkään rekonstruktion tapahtumista. Sallikaa minun ohjata teidät sanallisesti sen läpi.
Ensimmäinen kuva on hetkeltä, jolloin tapasimme erään komean, kolmipäisen lohikäärmeen Synkän Tylsyyden Metsän takaisilla lumikentillä. Sen nimi oli Aune[1] ja se lupasi olla syömättä meitä aivan heti. Vakuutettuani olevani joka tapauksessa sitkeä ja pahanmakuinen kerroin Aunelle, miksi olimme uhmanneet kohtaloamme tulemalla lohikäärmeiden maille pelkällä kameralla ja hitsauslaseilla varustettuna.
Toisessa kuvassa näette, kuinka kerron lohikäärme Aunelle ihmisten maailmassa rehottavasta lohikäärmeen poikasten mustan pörssin kaupasta ja vantaalaisesta marketista, joka myy häpeämättömästi lohikäärmeen lihaa kalatiskillään.
Kolmannessa kuvassa lohikäärme Aune ilmaisee pöyristyksensä uutisten johdosta.
Neljännessä kuvassa lohikäärme Aune yrittää syödä meidät.
Viidennessä kuvassa lohikäärme Aune ilmaisee närkästyksensä siitä, että minä ja valokuvaajani syöksyimme sen kynsien ulottumattomiin erääseen maakoloon.
Pian tämän jälkeen Aune sytytti ilmalaivamme tuleen ja nousi siivilleen kohti ihmisten maata. Mikäli kuulette jossakin päin maailmaa[2] syttyneen mysteeritulipaloja, voitte sanoa ystävillenne tietäväiseen sävyyn: ”Se oli Aune.” Olisin kuitenkin kiitollinen, jos ette kertoisi kenellekään minun osuuttani tapahtumiin[3].
[1] Myös sen toisen ja kolmannen pään nimi oli Aune, eli tarkalleen ottaen sen nimi oli AuneAuneAune, mutta tyytykäämme selvyyden vuoksi yhteen Auneen.
[2] Kuten Vantaalla.
[3] Olkaa niin kilttejä. Kiitos.
Onneksi vaan se ilmalaiva paloi eikä oma nahka. Olis ollu vähän vakavampi menetys se.
Vähän kulmakarvat kärähtivät, mutta onneksi ovat jo kasvaneet takaisin. Se on näitä ammatinvalinnan vaaroja. 🙂
Lohikärmeksiä on erilaisiakin. Peikko tuntee sellaisia yksipäisiä. Ne ovat paljon lempeämpiä, kun niiden ei tarvitse riidellä itsensa kanssa. Tai tapella siitä ketä nyt kutsuttiin vaikka Auneksi.
Sehän se lohikäärmeissä on, kun ei niistä ikinä tiedä. Toisinaan ne voivat olla hyvinkin miellyttäviä. Mutta en minä Aunea syytä tästä episodista, en missään nimessä. Järkyttyisin minäkin, jos Vantaalla myytäisiin kryptozoologinlihaa kalatiskissä. Saattaisinpa jopa suutahtaa.