Tosi pitkästä aikaa värityskuva! Liekö kevät tarttunut remmeleihin vai mistä tämä johtuu, mutta luovuuden suonet kovasti nyt pulputtavat. Tiesittekö, että kryptozoologi Magdalena Hai (se on se mielikuvitusminä[1]) on kirjoittanut näille sivuille kohta kuusi vuotta? Jesta! Tämän värityskuvan myötä tuntuu vähän siltä kuin palaisin kirjoittajan urani alkuhämäriin ja löytäisin sieltä neandertalin.

Tavallisesti minulla on ollut jokin pieni tarina kerrottavaksi näistä kuvista. Mutta tämä kuva on erilainen. Tämä on sellainen, että tarina syntyy katsojan silmässä[2]. Mutta tarina siinä on, eikö totta? Millainen tarina?

Kuvaa (tai linkkiä) klikkaamalla pääsette Värityskuvia-galleriaan, josta löytyy tulostuskelpoinen pdf tästäkin hirmiöstä[3].

[1] Se Hai on tietenkin yhtä totta kuin jokainen muu minäni. Mutta hän on viime aikoina ollut kummallisen hiljaa, ja olenkin alkanut pohtia, olenko hukannut hänet vanhan takin taskuun tai ehkä unohtanut hakea hänet siltä yhdeltä jetileiriltä Himalajalta. Näitä sattuu joskus. Uskoni siihen, että hän kyllä pärjää vallan hyvin itsekseenkin, on kuitenkin kova. Hän ilmaantuu paikalle yleensä silloin, kun kuvittelen olevani hirveän aikuinen ja osoittaa karun totuuden käyttäytymällä kuin kryptozoologi. Myönnetään, toisinaan olen myös yrittänyt sulkea hänet lasipurkkiin (sellaiseen kannelliseen, jossa on ilmareikiä), mutta se ei auta. Hän karkailee.

[2] Tai oikeastaan aivoissa, mutta kun se kulkee silmän kautta, silmä – tuo elimistä kakkiaismaisin – ottaa röyhkeästi kaiken kunnian.

[3] Mikä on hirmiö, te kysytte? Hirmiö on hirviö, mutta jotenkin söpö.