Minulta kysytään usein, miten se Mörkö Möö ja Mikko Pöö oikein loppuu. Mitä siinä tapahtuu? Tai siis, eihän se lopu? Haloo, kuinka joku voi olla niin pölvästi, että kirjoittaa tarinan, jossa ei ole loppuratkaisua! Minäpä kerron: Siihen tarvitaan kourallinen luovaa hulluutta, jääkaapinraikas foliohattu ja vakaumus siitä, että kaiken ei tarvitse olla aina valmiiksi jauhettua, lapsillekaan. Tai paremmin sanottuna: Varsinkaan Lapsille. Halusin, että jokainen lapsi saa keksiä tarinaan oman loppuratkaisunsa.

Mutta kuinka ollakaan, Mörkö Möön ja Mikko Pöön tarinaan löytyy minun kaappieni kätköistä muutamia vaihtoehtoisia loppuratkaisuja[1]. Arvoisa kustannustoimittajani Karistolta nimittäin kysyi myös tuon kysymyksen[2]. Vastaukseksi lähetin hänelle mm. tämän kuvan. Haluan korostaa, että voitte edelleenkin määrätä ihan itse, kuinka tarina loppuu. Itse olen ollut koko ajan sitä mieltä, että Mörön ja Mikon tarina ei kirjan keskiaukeamalla lopu, vaan se alkaa. Mutta tässä minun näkemykseni. Laitan sen Värityskuviin printattavana versiona, niin voitte tehdä siitä(kin) mieleisenne version. Tönön vinoutta ei ikävä kyllä voi enää korjata. Talo rakennettiin tuollaiseksi. Mikon isä oli nimittäin sitä mieltä, että kodin ei tarvitse olla ihan tip top. Se voi olla myös vinks vonks.

[1] Yksi niistä alkoi sanoilla: ”Mörkö Möö avasi SUUREN, HAMPAIKKAAN kitansa ja haukkasi Mikon…” Ei vaiteskaan, huijasin.

[2] Hän ei käyttänyt sanaa pölvästi. Siinä yhteydessä. Ehkä hän kuitenkin on toisinaan ajatellut sitä.