Umbrovia


Gigi ja Henry: 1860-luvun muoti 2

Gigi ja Henry -sarjan tapahtuma-aika on 1860-luvun puolivälistä vuoden 1870 kesään. Aika ei ole vaatetuksen puolesta mitenkään suosikkejani. Pidän hurjasti 1800-luvun alun empirelinjaisista mekoista ja 1870-80-luvun naisfiguurista, mutta silläkin uhalla, että kaikki Tuulen viemää -fanit hyökkäävät kimppuuni, täytyy sanoa, että muoti 1830-luvulta 1860-luvun loppuun on mielestäni kokonaisuudessaan aika… ”Joo, toki luisut hartiat ja pienen talon kokoiset […]


Sähköshokkeja Yle Neossa. Btzzzt. 6

Olette varmaan kuulleet, niin kuin nykyään tavataan korostaa, että kirjailijuus on kauhean tylsää ja raadollista ja alipalkattu ammatti ja niin edelleen? No on siinä puolensakin. Siis sen kirjoittamisen lisäksi. Joskus saa tehdä tosi kummallisia juttuja. Eilen aamulla esimerkiksi vedin ylleni astetta prameammat vermeet ja lähdin junalla kohti Pasilaa. Siellä minulle oli uhattu antaa […]


Syysmaa-kuvakilpailu 6

Anu Holopaisen blogissa on parhaillaan käynnissä valokuvakilpailu aiheesta Syysmaa. Kannattaa osallistua, sillä Anu on luvannut palkita parhaat kuvat Syysmaa-sarjan kirjoilla! Minä olen kuulkaa läpikotaisin syksyihminen. Kesällä makaan helteiden takia zombina talon varjoisimmassa nurkassa mörköjen kanssa, mutta heti, kun ilmat viilenevät ja lehdet puissa muuttuvat keltaisiksi, meikäläisen päässä syntyy uusia ideoita ja projekteja kuin sieniä. Joskus […]